Ilotulitteet ovat vuodenvaihteessa yhä harvemman helsinkiläisen riemunlähteenä. Pelastuslaitos on kieltänyt ilotulitteiden käytön muun muassa toreilla, puistoissa ja ostoskeskuksissa.
Vuodesta 2020 lähtien myös Kansalaistori ja Makasiinipuisto on liitetty ilotulitteilta kiellettyjen alueiden joukkoon, päätöstä perustellaan turvallisuussyillä.
Myös monet lemmikkieläimet pelkäävät rakettien pauketta ja kaupunginosien Facebook-ryhmissä on jaettu vetoomuksia, ettei niitä ammuttaisi – varsinkaan etuajassa.
– Ilotulitteet eivät tietenkään ole ainoa tapa juhlistaa vuoden vaihtumista näyttävästi, lohduttaa arkistotutkija Juha Nirkko Suomalaisen kirjallisuuden seurasta.
Nirkko on tutkinut työssään suomalaisten juhlaperinteitä ja niiden muuttumista vuosikymmenten varrella.
– Kyllä Suomessa ennen rakettejakin on osattu pitää uuden vuoden kunniaksi meteliä ja ampua ilmaan vaikka metsästysaseilla.
Metelöinti vuodenvaihteessa on ollut tunnettu tapa esimerkiksi udmurttien ja muiden suomensukuisten kansojen keskuudessa.
– Nyt aseilla ei tietenkään voi paukutella, mutta laservalojen käyttäminen on ihan onnistunut ja näyttävä ratkaisu ilotulitteiden korvaajana. Tästä varmasti syntyy vuosien varrella uusi, pysyvä perinne, joka voi syrjäyttää etenkin suuria, kaupunkien järjestämiä ilotulituksia, Nirkko arvioi.
Metelöinnille on vuoden vaihtuessa ollut aikoinaan myös hyvä syy: entisaikaan ajateltiin, että vanhan vuoden päättyessä pahat henget pääsevät valloilleen ja niitä on syytä räminällä ja paukkeella karkottaa tiehensä.
Myös huhtikuussa vietettävää Pyhän Yrjänän päivää on aikanaan vietetty samalla tavoin.
Silloin pellolle päästettyyn karjaan on sidottu muun muassa vanhoja kattiloita ja peltilautasia, jotka lehmien kirmatessa pitivät meteliä ja häätivät kansanperinteen mukaan pahat henget matkoihinsa.
Tina puolestaan on ollut tärkeä aine, kun suomalaiset ovat ennustaneet tulevaisuutta.
Nyttemmin uudenvuoden tinojen valamisesta on jo luovuttu, sillä niiden myyminen loppui Suomessa maaliskuussa 2018.
Sen jälkeen on ollut kiellettyä tuoda markkinoille kemikaaleja, joissa lyijypitoisuuden raja-arvot ylittyvät. Perinteiset uudenvuoden tinat kuuluvat juuri näihin tuotteisiin.
– Se ei estä tietenkään ennustamasta korviketuotteiden avulla, Nirkko muistuttaa.
Nirkon mukaan esimerkiksi sulatetusta sokerista tai mehiläisvahasta syntyy lähes yhtä hyvä aine, jonka voi kaataa kuumana vesisankoon.
– Pääasia on, että jäähtymisen tuloksena syntyy möykky, jonka varjoista voidaan leikkimielellä nähdä tulevan vuoden hahmoja.
Nirkko helpottaa kotona tapahtuvaa ennustamista vielä lisää.
– Kyllä vaikkapa rutistettu paperi ajaa saman asian. Oikeastaan mikä tahansa esine kelpaa, josta saadaan muotoaan satunnaisesti muuttava esine, myhäilee Nirkko.
– Entisaikaan ennustamista varten poltettiin karrelle paperi tai pieni puunpala, mutta tätä ei enää voi suositella kuin korkeintaan ulkotiloihin.
Myös esimerkiksi uudenvuodenkirjeiden kirjoittaminen on uudenlaista juhlaperinnettä.
Kirjeeseen voi jokainen kirjoittaa arvailujaan siitä, mitä tulevana vuonna tapahtuu.
Kun vuosi on sitten kulunut, kirje voidaan lukea esimerkiksi ystäväpiirissä ja riemuita siitä kuinka hyvin vuoden tapahtumat osattiin – tai ei osattu – nähdä ennakolta.
Unohtumaan päässyt perinne on sen sijaan uuden vuosiluvun kirjoittaminen heti vuoden vaihduttua vaikkapa lumeen tai uunin kylkeen.
– Se joka teki ensimmäisen "päivityksen", nappasi koko vuodeksi hyvän onnen itselleen. Nykyään toki vimmatusti sometetaan vuoden vaihtuessa, mutta ei se ole ihan sama asia, Nirkko pohtii.