Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirkonkellot soivat Pihlajamäessä uudenvuodenyönä – tässä syy

Arkkitehtuuristaan kuuluisa Pihlajamäki täyttää 60 vuotta 2022. Juhlavuosi aloitetaan keskiyöllä siten, että Pihlajamäen kirkon kellot lyövät 60 kertaa. Asukkaat on silloin kutsuttu torille ja kirkon kallioille nostamaan malja juhlavuodelle. Siitä alkaa vilkas tapahtumavuosi, toki koronan sallimissa rajoissa.

Esimerkiksi nuorisotalo, kirkkosali ja yhteiskoulun auditorio muuntuvat vuoroin elokuvateatteriksi, vuoroin konserttisaliksi. Paikallisessa baarissa järjestetään sanataiteelle ja musiikille pyhitettyjä klubi-iltoja. Tulevien kirjailijoiden ja alueen lukiolaisten kanssa järjestetään työpajoja ja keskusteluja tulevaisuuden suomalaisesta historiallisesta romaanista.

– Pihlajamäki-seuran yhteyteen on perustettu kaupunginosan taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden verkosto, joka tuo kulttuuritapahtumia ja taide-elämyksiä asukkaiden keskelle paikallisiin tiloihin, kertoo tiedotteessa juhlavuotta koordinoiva Päivi Seikkula.

Luvassa on myös ulkoilmaelokuvia ja -konsertteja, runoiltoja, videopajoja, näyttelyitä sekä keskustelua arkkitehtuurista ja paikan hengestä. Juhlavuoden kulttuuritapahtumat tekevät näkyväksi Pihlajamäen identiteettiä, historiaa ja tulevaisuutta taiteen eri keinoin. Tapahtumat järjestetään terveysturvallisesti.

– Pihlajamäessä on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri. Yhteisöllisyys elää täällä myös arkisena naapuriapuna ja näkeehän sen joka kulmalla, että alueella tervehditään ja jäädään juttusille. Kyllä täällä kelpaa kelloja soittaa, pappi Sari Hakuri sanoo.