Talvikalastus: Tämä vuosi on säiden puolesta ollut otollinen talvikalastajille.
Kalamies Matti Kannisen, 64, edessä meren jäällä pötköttelee kaksi matikkaa. Pienempi on noin kilon ja pulskempi painaa arviolta 1,8 kiloa.
– Tässä on monta sataa grammaa mätiä, Kanninen kertoo ja osoittaa vonkaleen vatsapuolta.
– Joulu–tammikuun vaihde on paras aika mateen pyynnille. Tammikuun puolivälissä made lopettaa käymästä syöttiin, kun kutuaika alkaa.
Ollaan Kivenlahdessa Espoossa, jonne Kanninen on tullut kokemaan pari viikkoa sitten asettamansa koukut. Sitä ennen hän on pyydystänyt pilkillä pikkuahvenia sopiviksi syöttikaloiksi.
Tämä talvi on ollut talvikalastajille otollinen, sillä marras–joulukuun pakkaset jäädyttivät järvet ja merenrannat aikaisin. Kivenlahden jäällä on siellä täällä sekä pilkkijöitä että talviverkkojen merkkejä.
Saalistakin on kertynyt, joskaan ei siihen malliin kuin takavuosina.
– Vielä 1990-luvulla matikkaa oli tälläkin alueella paljon enemmän, Kanninen sanoo ja osoittaa Kivenlahden sillan taakse Espoonlahden pohjukkaan.
– Ja Porkkalasta ja Pikkalasta matikkaa saatettiin saada onkimalla jätesäkkikaupalla.
Hän arvioi, että syynä saaliiden vähentymiseen on vesien laadun heikkeneminen. Ylikalastuksesta tuskin on kyse, sillä ainakaan harrastajakalastajamäärät eivät kasva.
Pohjois-Karjalassa kasvaneella mutta Espoossa perheineen jo pitkään asuneella Kannisella kalahommat ovat veressä. Hän on Bodomin Koukkupojat -kalastusseuran aktiivi ja tottunut järjestämään erilaisia tapahtumia sekä kisoja. Kirkkaimpana muistona on Koukkupoikien veteraanijoukkueen SM-kulta parin vuoden takaa Espoon Suomenojalta.
Kalaan Kannista vetää saaliin himo.
– Matikka on kaikkein paras keittokala. Suurinta herkkua on maksa, joka lisätään keittoon viimeisenä.
– Pohjois-Karjalassa on sanonta, että matikan maksa ja muikuin mäti ovat kaikkein parasta. Aina ne kirjolohen voittavat.
Toki Kanninen pitää siitäkin, että kalastaessa ei tarvitse hötkyillä. 64-vuotiaalla eläkeläisellä on aikaa, ja näin korona-aikana jäällä kulkeminen on tarjonnut myös vapautta.
– Viime talvena menin potkurilla pitkät matkat jäällä. Hulluksihan sitä ihminen tulisi, jos ei olisi kalastusta.
Harrastustaan Kanninen yrittää tartuttaa nuoriin. Bodomilla järjestettyihin kalastustapahtumiin onkin tullut jonkin verran osallistujia, mutta innostus tahtoo lopahtaa. Kivenlahdessa iäkkäämmät kalastajat kokoontuvat kesällä ja syksyllä joka tiistai laituriongintaan.
– Meidän seuraan liittyi juuri pari alle nelikymppistä naista, mikä oli todella tervetullutta. Yleensä kalastus siirtyy vanhemmilta lapsille tai isovanhemmilta lapsenlapsille. Mutta aika ukkoutunutta porukka alkaa olla, Kanninen myöntää.
Repussa Kannisella kulkee mukana kahvit. Toimittajan katse tarttuu myös omatekoiseen sähkökairaan, jonka Kanninen on rakentanut sahaamalla käsikairasta osan pois ja liittämällä kairaan voimakkaan akkuporakoneen.
– Kipeytin olkapään pari viikkoa sitten kisoissa. Tällä saa reiän jäähän nopeasti. Puolikkaalla akulla tein 70 reikää.
Jokatalvinen puheenaihe kalastajien keskuudessa on jään kestävyys. Kannisen mukaan heidänkin seurassa jäihin uppoamisia sattuu, mutta hukkumisilta on vältytty.
– Itse menen jäälle, kun paksuus alkaa olla 10 senttiä. Se on myös raja, että kisoja voi järjestää, Kanninen antaa nyrkkisäännön.
