Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Homma kusee", kuiskasi vastanäyttelijä Kansallisen lavalla – Jos vuorosanat unohtuvat, näin Katariina Kaitue ja Janne Reinikainen pelastavat tilanteen

Kulttuuri: Kaikki ei teatterissa mene aina putkeen.

Kansallisteatteri viettää alkaneena vuonna 150-vuotisjuhlavuottaan.

Suomen päänäyttämönä pidetyssä Kansallisessa on kaikkiaan lähes 30 vakituista näyttelijää.

Yksi heistä on Munkkiniemessä asuva Katariina Kaitue, 54, joka on näytellyt Kansallisteatterissa vuodesta 1991 lähtien.

– Teatterihan on jo rakennuksena upea, lumoava graniittilinna, mutta sen näyttelijöiden ja koko henkilökunnan yhteishenki on iso osa Kansallisteatterin lumoa. Töitä tehdään yhdessä ja kaikki haluavat auttaa toinen toisiaan, Kaitue sanoo.

Auttamishalu tulee Kaitueen mukaan esiin erityisesti tilanteissa, jolloin kaikki ei esiripun avauduttua jostain syystä toimikaan.

Reko Lundánin käsikirjoittamassa näytelmässä Ihmisiä hyvinvointivaltiossa Seppo Pääkkösellä ja minulla oli roolit Tikuna ja Takuna, maailman huonoimpana pantomiimiryhmänä, Kaitue muistelee.

Lavalla tuli kesken kohtauksen hiljaisuus ja Pääkkönen kuiskasi Kaitueelle ’Homma kusee!’.

– Katsoin Seppoa ihmeissäni ja ajattelin ’Niinpä, miksei hän jatka repliikkiään?’, kunnes tajusin, että lause olikin minun vuorosanani, jotka olin unohtanut. Näyttelijäkaveri yritti vain auttaa minua pääsemään taas vauhtiin.

Myös Kruununhaassa asuva ohjaaja ja näyttelijä Janne Reinikainen, 52, tunnustaa jäätyneensä näyttämöllä useammankin kerran.

– Olen kyllä unohtanut näyttämöllä repliikkejä, mutta niin käy varmaan jokaiselle joskus, Reinikainen kertoo.

– Muistan erityisesti näytelmän Kun Summa petti, jota esitettiin parisenkymmentä vuotta sitten. Se kertoi välirauhan solmimisen vaiheista ja näyttelin siinä nuorta Urho Kekkosta.

– Unohdin repliikkini ja pitkän tauon jälkeen sanoin ’Puola valtasi Saksan kolmessa viikossa’. Näin kirjoitettiin maailmanhistoriaa uusiksi, Reinikainen naurahtaa.

Reinikainen on tehnyt töitä Kansallisteatterissa jo vuosien ajan. Ensimmäisen kerran hän nousi Kansallisen lavalle vuonna 1995. Jatkuva kiinnitys alkoi viime vuoden alussa.

– Tietynlainen jännitys antaa lisäpotkua jokaiseen näytelmään. Ja ilman muuta kuluneen päivän fyysinen ja henkinen olotila vaikuttaa esitykseen.

Hänen kevääseensä kuuluu Kansallisteatterin Omapohjassa 23. maaliskuuta kantaesityksensä saava Ikuinen paluu. Se on Reinikaisen ohjaama ja Petri Mannisen näyttelemä teos yksinäisen miehen elämästä.

– Kaikki kuitenkin riippuu koronatilanteesta. Ei voi kuin toivoa, että koronasulku päättyy ja teatteri pääsee taas toimimaan normaalisti, Reinikainen huokaa.