Kouluun mennään Helsingissä maanantaina – "Hallituksen koronaryhmä ei päätä etäkoulusta, vaan kunta"

Helsingissä koulu alkaa maanantaina lähiopetuksessa, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar päivityksessään Facebookissa. Samoin on linjannut pormestari Juhana Vartiainen (kok.).

Näin siitä huolimatta, että hallituksen koronaministerit kokoontuvat pian pohtimaan etäkoulusuositusta. Ennakkotietojen mukaan hallitus tulee ehdottamaan etäkoulua lukuun ottamatta kaikkein pienimpiä koululaisia.

– Julkisuudessa käydään keskustelua, mitä hallituksen koronaryhmä päättää huomenna etäkouluista. Ei päätä mitään. Lain mukaan mahdollisesta etäkoulusta päättää kunta, twiittasi apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.) torstaina.

"Et voi mennä kuntosalille, mutta voit istua baarissa" – Olympiakomitean toimitusjohtajan mukaan nykyrajoitukset eivät ole kansan oikeustajun mukaisia

Nasima Razmyar myöntää, että koronaluvut ovat huolestuttavia, etäkoulu ei hänen mukaansa silti ole ratkaisu, sillä tilanne ei tule helpottamaan lähiaikoina.

– Jokaisella lapsella on oikeus oppia. Olemme eläneet pandemian kanssa jo kaksi vuotta, eikä tilanne ole enää uusi. Moni on vaatinut, ettei lomien jälkeen palattaisi lähiopetukseen, mutta pandemia ei poistu viikossa tai kahdessa, vaan kyseessä on koko kevään mittainen tasapainoilu, Razmyar muistuttaa Facebook-päivityksessään.

3. luokasta ylöspäin oppilaille on maskisuositus ja kouluissa alkavat 1.-5.luokkalaisten rokotukset.

– Lapsen oikeus koulunkäyntiin on turvattava ja etäkoulun tulee olla vihoviimeinen vaihtoehto, toteaa Razmyar.

Koronarokotus tehoaa omikron-aikana entistä huonommin, mutta auttaako kolmannen annoksen ottaminen ollenkaan? – Tällaisia ovat tuoreet tutkimustulokset

Myös Espoossa ja Vantaalla ollaan aloittamassa koulunkäynti suunnitellusti.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo Helsingin Sanomille, että aiemmin on jo todettu, että etäopetus tuottaa merkittäviä ongelmia monille lapsille ja nuorille.

– Monet lapset loggasivat itsensä opetukseen, mutta jatkoivat sitten uniaan. Tämä nähtiin edellisen etäopetuksen aikana, Viljanen sanoo lehdelle.

Tuhansilla suomalaisilla voi olla tämän viikon jälkeen uusi kansansairaus "Toivon, että olemme väärässä" – Tämä nyt tiedetään pitkäkestoisesta koronasta

Lisäksi hallituksen linjauksia on pidetty aivan liian viime tippaan tulevina.

– (Linjaukset ovat) koulujen osalta jo ylipäätään pahasti myöhässä, Juhana Vartiainen toteaa HS:ssä.

Etäkoululle sataa vastustusta: infektiolääkärit, lapsiasiainvaltuutettu, ministerit... –  "Ei oikeudenmukaista, jos lapset etäkoulussa ja aikuiset saavat pyöriä baareissa"

Koronakriisi voi leimata nuoria ikäluokkia pitkälle tulevaisuuteen – Asiantuntija näkee samoja piirteitä kuin 90-luvun lamassa: "Vaarana on eriarvoisuuden kasvu"

Omikron voi muuttaa karanteenin pituutta, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen

Koronatapaukset tuplaantuivat – Epidemian huippua ei ole vielä nähty, sanoo STM:n johtava asiantuntija Voipio-Pulkki

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut