Apu: Kaupungin ylläpitämästä koronaneuvontanumerosta saa neuvontaa, mutta myös lääkkeitä, ruokaa tai koronamajoitusta.
Helsingissä avattiin maaliskuussa 2020 koronan alkaessa muutaman päivän varoajalla sosiaalipalveluiden koronaneuvontanumero, joka tarjoaa myös akuuttia ruoka- lääke- ja majoitusapua.
Puheluita on tähän mennessä tullut noin tuhat. Tartunta- ja karanteenimäärien lisääntyessä kasvavat myös neuvontapuheluiden määrät.
– Marras–joulukuussa puheluita tuli keskimäärin 9–15 viikossa. Vuoden viimeisellä viikolla määrät olivat selkeästi nousussa. Numeroon soitettiin 23 puhelua, joista kahdeksan uudenvuodenaattona, kertoo nuorten palveluiden ja aikuissosiaalityön suunnittelija Päivi Hietikko sosiaali- ja terveystoimialalta.
Vuodenvaihteessa puheluiden määrää kasvattivat jouluna tulleet tartunnat ja altistumiset.
Helsingin kaupungin sosiaalipalveluiden koronanumero on 09 310 21175.
Täysin uudenlaisesta ”koronan hätänumerosta” annetaan koronaan liittyvää neuvoa ja ohjataan palveluiden piiriin, mutta sieltä voi saada myös ruokaa.
– Pääosinhan ihmiset pystyvät itse hoitamaan karanteeniasiat ja rahalla saa palveluita. Heitä ohjaamme tilaamaan ruokaa netistä. Ruokakassipalvelu on tarkoitettu varattomille, jotka eivät muuten pystyisi hoitamaan asioita, toteaa nuorten palveluiden ja aikuissosiaalityön johtaja Leena Luhtasela sosiaali- ja terveystoimialalta.
Ruoka-, lääke- ja majoitusapu on tarkoitettu sosiaalihuollon asiakkaille, jotka tarvitsevat koronasta johtuen kiireellistä apua, eivätkä itse pysty eristyksen vuoksi menemään esimerkiksi kauppaan. Ohjaukseen ja neuvontaan ei tarvita asiakkuutta.

Käytännössä kauppa-apu tarkoittaa valmiiksi pakattuja ruokakasseja. Perheille jaetaan perhekassia, muille normikassia.
– Kassiin on pakattu kerralla muutaman päivän ruokatarpeet, joita voisi kuvitella, että ihminen tarvitsee, Luhtasela sanoo.
Kaupunki tilasi alkuun kauppakasseja lähikaupoista kotiinkuljetuksena, mutta palvelua ei Luhtaselan mukaan saatu hyvin toimimaan muun muassa kiireellisestä avuntarpeesta johtuen.
Kuljetuksia hoitaa nyt kotipalvelu Mehiläinen, joka toimittaa ruokakasseja muutaman tunnin varoajalla ympäri Helsinkiä.
Kotipalveluiden johtaja Santtu Vierimaa laskeskelee, että kasseja on tähän mennessä toimitettu lähes tuhat. Kasseja menee keskimäärin 5–20 viikossa.
– Suurimmat kysyntäpiikit ajoittuivat maaliskuuhun 2020. Kauppakassin normisisältö koostuu leivästä, levitteestä, juustosta, hedelmistä, jogurtista, maidosta, mehusta, kaurahiutaleista sekä ruoka-annoksista. Alle kaksivuotiaille on lisäksi rakennettu oma sisältö.
Tuotteet pakataan Mehiläisen Tukkutorilla sijaitsevalla tuotantokeittiöllä ja toimitetaan asiakkaalle saman päivän aikana.
Kotipalvelu Mehiläinen vastaa myös kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan asiakkaiden kauppapalvelusta. Vuosittain toimituksia on yhteensä noin 80 000–100 000.
Karanteenimajoitusta varattomille on ostettu alusta alkaen terveyspalveluyritys Luonalta. Kyseessä on kalustettuja asuntoja eri puolilta pääkaupunkia, lähinnä Helsingistä ja Vantaalta.
– Asukkaat ovat pääosin yksittäisiä asunnottomia, jotka täytyy sijoittaa ja eristää muista. Muutama on ollut karanteenissa. Myös turisteja tai pitkään esimerkiksi Espanjassa asuneita ja korona-aikana takaisin Suomeen tulleita on ollut, Luhtasela kertoo.
Vuonna 2020 karanteenimajoituskulut olivat 92 000 euroa. Vuorokausia oli 1 448, majoitettuja henkilöitä 141 ja vuokrattuja asuntoja 108. Viime vuoden syyskuun puoliväliin mennessä kulut olivat 19 760 euroa. Vuorokausia oli 312. Tälle vuodelle Helsinki on varannut koronan hätämajoitukseen 300 000 euroa.
– Koko summaa ei varmastikaan tarvitse käyttää, arvelee Luhtasela.
Korjaus 16.1. kello 10.13: Vierimaan titteli korjattu palvelun johtajasta kotipalveluiden johtajaksi.