Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalliolainen teatteri täyttää 50 vuotta – jopa tunnetumpi maakunnissa kuin Helsingissä

Näytelmä: Rehtori ja vahtimestari ottavat lavalla yhteen.

Helsinkiläinen teatteri Rollo valmistautuu parhaillaan koronatilanteesta huolimatta 50-vuotisjuhlakiertueelleen.

Nykyiset koronarajoitukset ovat voimassa tammikuun loppuun, mutta teatteriväki luottaa siihen, että jo helmikuussa rajoituksia ei ole ja toiminta jatkuu tavanomaiseen tapaan.

Vuonna 1972 perustettu teatteri Rollo toimii valtakunnallisesti kiertävänä teatterina. Teatterilla ei ole omaa kotinäyttämöä, mutta harjoitustilat toimivat Kalliossa.

Teatteri saattaa olla jopa tunnetumpi muualla Suomessa kuin Helsingissä.

Rollon esitykset pohjautuvat vahvasti elävään musiikkiin. Ne ovat aina kantaesityksiä ja teatterin omaa tuotantoa.

Lapsille suunnatuissa teoksissa seikkailevat satuhahmojen sijaan elävästä elämästä poimitut karikatyyriset hahmot, kuten vaikkapa koulun vahtimestari ja rehtori.

Ohjelmistossa on myös suuren suosion saavuttaneita ikäihmisille suunnattuja esityksiä. Näillä teoksilla Rollo on kiertänyt lähemmäs sadassa vanhustyön yksikössä viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Helsingissä seuraavat esitykset ovat luvassa helmikuussa. Alakouluikäisille suunnattu Rexi & Vaxi nähdään Annantalossa 15. ja 16. helmikuuta, Malmitalossa 17. helmikuuta ja Maunulatalossa 18. helmikuuta.

Sen jälkeen Rollon väki lähtee kiertueelle ympäri Suomea. Teatterimatka suuntautuu muun muassa Kalajoelle sekä Etelä-Savoon ja Pohjois-Karjalaan.