"Parantaa koiran ongelmanratkaisukykyä ja nokkeluutta" – Lemmikkien älylelut ovat yhä suositumpia
3
Maria Mäki vietti nuoren Lempi-cirneconsa kanssa aikaa Peten Koiratarvikkeen myymälässä sillä aikaa kun hänen Taimi-villakoiransa oli trimmaajalla. Mäki osti Lempille ja Taimille puruluita. Sami Kuusivirta
Koronapandemian aikana moneen kotiin on tullut uusi nelijalkainen perheenjäsen. Lemmikkien suosio näkyy eläintarvikeliikkeissä. Asiakasmäärät ovat kasvaneet, ja lemmikeille hankitaan myös muuta kuin ruokaa ja perustarvikkeita.
– Koirabuumin myötä erilaiset koiran kouluttamiseen ja koiran kanssa tekemiseen liittyvät tuotteet ovat yhä suositumpia, Faunattaressa työskentelevä Despina Kilpeläinen kertoo.
Kilpeläisen mukaan tämän hetken hittituotteita ovat naksuttimet, koulutusherkut, koirapillit ja erilaiset aktivointilelut.
Peten Koiratarvikkeen markkinointipäällikkö Nea Hanén kertoo, että viime vuosina koirille virikkeitä tarjoavista leluista suosiotaan ovat kasvattaneet aktivointi- ja nuolumatot.
– Nuolumattoon levitetty ruoka hidastaa lemmikin syömistä ja tarjoaa rauhoittavaa tekemistä. Aktivointimatto tarjoaa mukavaa puuhaa nenälle ja älynystyröille. Koira saa etsiä mattoon piilotettuja makupaloja tai kuivanappuloita.
Brasilianterrieri Pera sai eläinkaupasta aktivointimaton. Peran omistaja Jaana Pelli-Karbin toteaa, ettei hän hankkisi koiralleen vaatteita ihan vain viihteen vuoksi. Kelin vaatimat vaatteet ovat asia erikseen. Ostoksilla oli myös Mika Karbin. Sami Kuusivirta
Kilpeläinen pohtii koirien aktivointipelien ja -lelujen suosion salaisuuden piilevän siinä, että niiden avulla on helppoa tyydyttää koiran aktivointitarpeita.
– Koiran kanssa lenkkeily ja liikkuminen tehoaa koiran fyysisen energian purkamiseen, mutta se ei yksinään riitä. Koira tarvitsee tasapainoisesti fyysistä ja älyllistä aktivointia sekä niiden vastapainoksi tarpeeksi lepoa.
Aktivointilelujen suosio on huomattu myös Musti ja Mirri -ketjussa. Tuotetarvikeryhmistä vastaava Milla Alenius muistuttaa, että erilaisten tehtävien ratkaiseminen itse, ilman apua, rohkaisee arempaakin lemmikkiä jokapäiväisessä elämässä.
– Sen lisäksi aktivointilelut stimuloivat lemmikin aivoja ruokailun ja leikin aikana. Se pitää yllä vireyttä ja piristää. Sen lisäksi virikkeet saavat innokkaimmankin koiran purkamaan energiaansa oikeisiin, sallittuihin asioihin, Alenius sanoo.
Helsingin seudun kennelpiirin tottelevaisuusjaostoa johtavan Pirkko Bellaouin mielestä koirien aktivointipelit ja -lelut ovat tarpeellisia.
– ’Älylelut’ tarjoavat koiralle mahdollisuuden toimia lajinomaisesti. Koira saa käyttää hoksottimiaan ja nenäänsä. Pelatessaan koira joutuu miettimään ja sen ongelmanratkaisukyky ja nokkeluus parantuvat.