Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuva: Ufon näköinen talo saa seurakseen toisen klassikon Espoossa – "Se on kunnostettavana Ekin Muovissa"

Weegee: Näyttelykeskuksessa tehdään piharemontti. Futuro-talo saatetaan siirtää näkyvämmälle paikalle.

Näyttelykeskus Weegeen suunniteltu piharemontti ja koronapandemia ovat siirtäneet Venturo-talon siirtoa Espooseen.

Näyttelykeskus Weegee hankki arkkitehti Matti Suurosen (1933–2013) suunnitteleman muovisen Venturo-talon vuonna 2019, ja tavoitteena oli, että se olisi ollut kunnostettuna uudella paikallaan Espoossa kesällä 2021

Suuronen on suunnitellut myös utopistisen, ufon-muotoisen muovitalo Futuron, joka on vuodesta 2012 ollut Näyttelykeskus Weegeen yhteydessä.

Venturo on rakennettu vuonna 1971. Talo toimi huoltoasemana Ylöjärvellä aina 1990-luvun alkuun asti.

– Venturo on edelleen kunnostettavana Ekin Muovissa Virtasalmella. Weegeelle on tulossa piharemontti myöhemmin tänä vuonna eikä Venturon paikkaa ole vielä päätetty, projektipäällikkö Lea Rintala kertoo.

Venturoa ei voi sijoittaa Futuron kanssa rinnakkain, koska rakennukset ’söisivät toinen toisensa’.

Venturo-talon tulo Espooseen siirtynee vuodelle 2023. Rintalan mukaan on mahdollista, että Venturoa ei sijoiteta lainkaan Weegeen tontille, vaan jonnekin muualle Tapiolan alueelle.

Yhtenä palana kokonaisuudessa on Futuro-talon mahdollinen siirto Weegee-talon takaa etupihalle.

Kiinteistöosakeyhtiö Weegeen hallitus tehnee päätöksen Futuron paikasta tammikuun aikana.

– Venturo on isohko rakennus eikä sitä voi sijoittaa Futuron kanssa rinnakkain, koska näyttävät rakennukset ’söisivät toinen toisensa’, Rintala sanoo.

Weegeen ympäristöön on jo rakennettu uusi pysäköintilaitos, joka on tarkoitettu Näyttelykeskus Weegeen ja sen viereen rakenteilla olevan liike- ja asuintalo Kulttuurimajakan yhteiskäyttöön.

Weegeen piharemontti päästään Rintalan mukaan aloittamaan sitten kun routa on sulanut, ja valmista on määrä tulla tämän vuoden aikana.

Weegeen piha-alueen suunnittelu ja kunnostus jäivät aikoinaan kesken ja nyt työ on tarkoitus viedä loppuun.

– Tavoitteena on rakentaa pihasta ehyt kokonaisuus ja lisätä sen viihtyisyyttä. Parkkipaikat poistuvat alapihalta, samoin vinoparkit.

Piha-alueella on jo muutama Espoon modernin taiteen museon Emman kokoelmaan kuuluva teos, ja tulevaisuuden tavoitteena on rakentaa taidepihaa vähitellen.

Suunnitelmiin kuuluu myös se, että pihalle tulee lasten leikkivälineitä. Ympäristöön on suunniteltu myös kävelyreittejä niin että Weegeen pääsee näkemään myös metsikön puolelta. Takapihalle on ideoitu myös paikkaa, jossa voi syödä eväitä.