Italialainen Werter Rinaldi ja Ecuadorista kotoisin oleva Patricio Mera perustivat vuonna 2019 Hämeentie 68:aan italialaisen Daily Dose -ravintolan.
Se sai eniten ääniä ravintoloista, jotka eivät olleet etukäteen laaditulla Helsingin Uutisten 20 ravintolan listalla. HU järjesti tammikuussa äänestyksen Helsingin parhaasta italialaisesta ravintolasta.
– Aivan taivaallista lasagnea, joka tehdään omistajan isoäidin reseptillä, kirjoittaa Helsingin Uutisten lukija.
Rinaldi vahvistaa, että Lasagne della Nonnan resepti on kulkenut suvussa pitkään.
– Laadukkaat raaka-aineet ja oikea tekniikka. Ne ovat avain hyvään ruokaan. Aivan kuten isoäitimme ovat opettaneet, Rinaldi kertoo.
Rinaldi mainitsee, että tietyissä annoksissa käytetään muun muassa 50-vuotiasta balsamietikkaa ja 30 kuukautta kypsytettyä parmesaania.
Asiakkaista pidetään huolta ja asiat järjestyvät.
Annosten lähtökohtana on myös italialainen street food eli katuruoka.
Yrittäjät tavoittelevat ravintolaan tunnelma, joka on tuttua Pohjois-Italian Romagnasta.
– Halusimme tänne sitä samaa mutkattomuutta ja rentoutta, jonka voi löytää Riminiltä.
Lasagnen lisäksi lounaslistalla oli viime viikolla muun muassa munakoisoa ja burrata-juustoa sisältävää pastaa sekä sienirisottoa. Erilaisten jauhelihojen lisäksi lasagnea valmistetaan myös lohesta.
Ravintolarajoitusten aikana tarjolla on supistettu ala carte. Listalla on muun muassa gorgonzola-täytteisiä gnoccheja, hitaasti kypsennettyä paahtopaistia, marinoituja anjoviksia, culatello-kinkkua ja italialaisia salaatteja sekä sieni- ja kasvisannoksia.
– Daily Dosessa on herkullinen ruoka, mukava tunnelma ja erinomainen palvelu. Asiakkaista pidetään huolta ja asiat järjestyvät, lukija kertoo.
– Pieni, mutta tunnelmallinen, mahtavat omistajat ja taivaallista ruokaa. Todellinen helmi, toinen sanoo.