Matkatoimistoalan syöksykierre jatkui viime vuonna Suomessa. Alan myynti laski noin 85 prosenttia pandemiaa edeltävään aikaan verrattuna, kertoo Suomen matkailualan liiton (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Matkamessujen lehdistötilaisuudessa.
Messuja ei järjestetä tänä vuonna vaan ne on siirretty ensi vuoteen koronarajoitusten vuoksi.
Mäki-Fräntin luvut perustuvat SMAL keräämiin pääosin liiton jäsenyrityksiltä saatuihin ennakkotietoihin.
– Viime vuonna matkatoimistoalan kokonaismyynti oli noin 307,4 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin se oli noin 414,3 miljoonaa euroa. Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 se oli noin 2 038 miljoonaa euroa. Voidaan siis sanoa, että syöksykiito alalla jatkui, toteaa Mäki-Fränti.
Toimitusjohtajan mukaan yrityksille ja yhteisöille tapahtuvalle liikematkamyynnille ja tapahtuma-, kokous- ja ryhmämyynnille kävi suunnilleen samalla tavalla, kun vertaa viime vuotta vuoteen 2019.
Mäki-Fränti toteaa, että luvuista näkee, mitä korona ja matkustusrajoitukset ovat tehneet heidän alalleen. Hän toivoo, että mahdollisimman pikaisesti saadaan aikaan toimet, jotka herättävät luottamusta, jotta uskalletaan jälleen matkustaa. Se voi olla koronapassi tai joku muu.
SMAL matkanjärjestäjäryhmän puheenjohtaja Peter Forsströmkin sanoo, että alalla on takana kaksi rankkaa vuotta.
– Viime vuonna Eurooppaan suuntautui noin 100 000 matkaa, kun ennen koronaa niitä oli noin 684 000. Viime vuoden matkoista noin 90 prosenttia tehtiin Eurooppaan. Siellä Espanja ja Kreikka olivat ylitse muiden. Kaukokohteisiin matkoista tehtiin vain neljä prosenttia. Ennen kaukokohteisiin matkattiin paljon runsaammin, selvittää Forsström.
Hän nimittää lukuja karuiksi.
Valmismatkoja myytiin viime vuonna noin 170 000. Se on kaukana niistä vuosista, kun niitä myytiin jopa lähes miljoona.
Juttua korjattu 24.1. kello 11.06. Matkatoimistoalan kokonaismyynti vuonna 2019 oli noin 2 038 miljoonaa euroa, ei hieman yli kaksi miljoonaa euroa.