Jesse Jalonen alkoi kuvata videota vanhalla Nokian puhelimella: tuloksena kokopitkä elokuva – materiaalia syntyi ainakin näiden bussien pysäkeiltä

Elokuva: Jesse Jalonen aloitti elokuvanteon muutaman sekunnin satunnaisotoksilla. Syntyi näkymättömistä ihmisistä kertova leffa, joka saa ensi-iltansa kansainvälisillä juhlilla.

Helsingissä asuva, Aalto-yliopistosta valmistunut elokuvaohjaaja Jesse Jalonen on kuvannut kokonaisen elokuvan vuoden 2010 Nokia C5 -kännykällään.

Nobody Meets Your Eyes (Kukaan ei katso sinua silmiin) syntyi pikkuhiljaa. Aluksi Jalonen kuvasi muutaman sekunnin otoksia vailla selkeää suunnitelmaa.

Kymmenen vuotta sitten hankittu Nokian puhelin on ollut Jalosen käytössä. Kun tuli aika hankkia uusi puhelin, hän ei laittanut vanhaa luuria kierrätykseen.

– Viehätyin puhelimen kuvan laadusta tai laaduttomuudesta. Tykkäsin sen videojäljestä, Jalonen sanoo.

– Minua alkoi kiinnostaa erilainen lähestymistapa elokuvaan ja ryhdyin kuvaamaan ilman sen suurempaa suunnitelmaa.

Aluksi Jalonen kuvasi kaikkea mikä tuntui kiinnostavalta. Prosessin edetessä syntyi idea dokumentaaristen ja fiktiivisten kohtausten yhdistämisestä ja kokonaisuudesta.

Aineiston kuvaamiseen meni vuosia. Myöhemmin Jesse Jalonen on ostanut netistä halvalla kaksi samanlaista puhelinta siltä varalta, että alkuperäinen hajoaa.

– Olen kuvannut omaa liikennevälinettä odotellessa bussipysäkeillä ja busseissa, rautatieasemilla ja junissa aina kun näin kiinnostavan hahmon.

Jesse Jalonen ei osaa sanoa, ovatko paikat tunnistettavia, mutta kuvamateriaalia on syntynyt ainakin Otaniemeen vieneiltä bussilinjoilta 510 ja 550.

Materiaalia syntyi ensin sattumanvaraisesti, mutta fiktiivisten osien kuvaaminen vuonna 2020 oli sitten hyvinkin suunnitelmallista.

Kun elokuvaa lähdettiin leikkaamaan, dokumentaarista ja fiktiivistä materiaalia oli suunnilleen yhtä paljon.

– Leikkaaminen oli hidas prosessi ja siihen kului aika tarkkaan vuosi, koska materiaali oli vaihtelevaa ja sitä oli loputtomasti. Vielä leikkaamisen aikanakin kuvasin lisää dokkarimateriaalia, Jesse Jalonen kertoo.

Elokuvan maailman ensi-ilta on Rotterdamin elokuvajuhlilla, jotka alkoivat keskiviikkona ja jatkuvat 6. helmikuuta saakka verkossa. Jalosen elokuva on nyt ainoa suomalainen festivaalilla nähtävä pitkä elokuva.

– Olen iloinen siitä, että elokuvani esitetään arvostetussa ja seuratussa tapahtumassa. Se on mälsää, että juuri ennen joulua tiedotettiin siitä, että näytökset ovat pelkästään netissä koronan vuoksi.

Jalosen 65-minuuttinen elokuva kertoo meidän joukossamme elävistä näkymättömistä ihmisistä, jotka voi havaita ainoastaan kameran välityksellä.

Päähenkilöitä on kaksi eli yksinhuoltajaisä Tuomas sekä Ninni, joka tapaa internetistä löytämänsä rakkaan ensimmäistä kertaa tosielämässä. Heidän tarinoidensa kautta elokuvassa pohditaan muun muassa yksinäisyyttä ja näkyvyyttä.

Elokuvan on tuottanut Ella Ruohonen Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella yhteistyössä Fossi Filmsin kanssa.

Se on Jalosen lopputyö elokuvaohjauksen pääaineesta Aalto-yliopistossa.

Elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.

Tällä hetkellä Jalosella on valmis lyhytelokuvan käsikirjoitus ja idea tv-sarjasta, mutta niiden toteutumisen ajankohta ei vielä ole selvillä.

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut