Ruumiskontit palasivat helsinkiläisen sairaalan parkkipaikalle: ovat jo lähes täynnä – "Tuntuivat näkynä pelottavalta"

Malmin sairaalan parkkipaikalle rakennettiin tammikuussa ylimääräisiä vainajatiloja. Neljässä kylmäkontissa säilytetään THL:n oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa olleita vainajia, jotka joutuvat odottamaan hautausta pidempään.

THL:n omat vainajatilat pienentyivät muutamalla paikalla kun laitos siirtyi Ruskeasuolta Tilkanmäelle viime vuoden toukokuussa.

Yhteen konttiin mahtuu 15 vainajaa. Kaikki kontit otettiin käyttöön viime viikolla ja niissä on kaupungin mukaan nyt noin 50 ruumista. Malmin sairaalassa on ennestään 74 paikkaa.

Helsingin omat vainajatilat täyttyvät usein vuodenvaihteessa, jolloin hautajaisia järjestetään perinteisesti harvemmin. Tänä vuonna monien hautajaisten järjestäminen on venynyt poikkeuksellisen pitkään, eikä tilaa ole riittänyt THL:stä tulleille vainajille.

– Yleensä tilanne purkautuu tähän mennessä, mutta tänä vuonna niin ei ole vielä käynyt, kertoo Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen.

Pikkarainen sanoo, että asiasta on käyty keskustelua seurakuntien kanssa.

– Seurakunnat ovat kertoneet, että hautausaikoja on riittävästi.

THL:n oikeuslääkintäyksiköstä arvioidaan, ettei viime kevään muutto uusiin tiloihin ole vaikuttanut kokonaisuuten merkittävästi. Paikkojen määrä väheni 167:stä 162:een. Tilkkaan on tulossa käyttöön vielä 58 uutta paikkaa.

– Tilanne on ollut viime kuukausina haasteellinen myös oikeuslääkintäyksikön kannalta. Säilytystilojen riittävyyttä on päivittäin seurattava ja vainajien siirtoja takaisin lähtöpaikkakunnille kuntien säilytystiloihin kiirehdittävä. Uusien tilojen käyttöönotolla en näe olevan merkitystä enempää viiden paikan verran. THL:n osalta tilanteen odotetaan helpottuvan, kun lisäpaikat saadaan käyttöön, sanoo oikeuslääkintäyksikön kehittämispäällikkö Riikka Laitinen.

Kontit ovat jäämässä Malmin sairaalalle lähivuosiksi. Malmin hautausmaan viereen on valmistumassa keskitetyt vainajatilat vuonna 2025.

– Näkemykseni on, ettei kontteja jouduta kuitenkaan jatkossa enää käyttämään. Ne ovat lähinnä varautumista tiukkoihin tilanteisiin, Laura Pikkarainen kertoo.

Syksyllä 2020 Pikkarainen sanoi, että yhden kontin kuukausivuokra on 1300 euroa. Koronavarautumiseen tarkoitettujen konttien yhteissuma oli vuodessa noin 140 000 euroa.

Pikkaraisen mukaan kuolleisuus ei ole ollut Helsingissä poikkeavaa.

Malmin ja Laakson sairaaloiden pihoilla oli väliaikaisia vainajatiloja myös koronaepidemian alkuvaiheessa. Niitä ei jouduttu käyttämään koskaan. Malmin ”koronakontit” purettiin viime syksynä, Laaksosta jo keväällä 2021.

– Edelliset koronavarautumisen tarkoitetut kylmäkontit tuntuivat joistakin ihmisistä näkynä pelottavalta, Pikkarainen tietää.

Hautauskuljetuksissa kaaos, omaiset joutuvat Helsingissä kiusallisiin tilanteisiin – "Ajamme paikasta toiseen, emmekä löydä arkkuun laitettavaa vainajaa"

Ruumiskonttien purkaminen alkoi sairaalan parkkipaikalla Helsingissä – tänne niitä vielä jää

Kuvat: Uusia ruumiskontteja sairaalan parkkipaikalle – suora näkymä naapuritalon parvekkeelta

Vainajatiloja Helsingissä

Helsingin kaupungilla on 310 vainajatilaa

Husilla vainajatiloja on 531, joista suurin osa on pääkaupunkiseudulla.

THL:n vanhoissa tiloissa Ruskeasuolla oli 167 vainajapaikkaa. Tilkanmäellä on tällä hetkellä käytössä 162 paikkaa. Lisäksi myöhemmin tulee käyttöön 58 paikkaa, joiden odotetaan helpottavan ruuhkaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut