Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uudet nivelbussit jopa hyytävän kylmiä, Nobina myöntää ongelmat – Piia, 44, vaihtoi bussin junaan: "Nenäkin jäätyy"

Nivelbussit: Ensimmäistä talvea Helsingissä käytössä olevat nivelbussit ovat olleet niin kylmiä, että Piia, 44, kertoo vaihtaneensa bussin junaan. Syyksi kylmyyteen paljastuivat lisälämmittimet.

Helsingin runkolinjoilla viime elokuussa käyttöön otetut nivelbussit ovat olleet niin kylmiä, että matkustaminen niissä on etelähaagalaisen Piian, 44, mukaan ollut pakkaskeleillä mahdotonta.

Haagan ja keskustan väliä bussilla kulkenut Piia kertoo kylmän sisäilman vuoksi pitkälti lopettaneensa nivelbussien käytön, vaikka se työ- ja harrastematkoilla olisi järkevää.

– Pyrin välttämään niissä liikkumista tai keksiä vaihtoehtoisia ratkaisuja kulkemiselle. Aamuisin olen vaihtanut bussin junaan, koska kylmä bussi ei houkuta. Nenäkin jäätyy. Keskikohta nivelbussissa on kuin pakastin, jossa ei istu.

Viime viikon lauantaina Piia kertoo jääneensä bussista pois suunniteltu aikaisemmin ja kävelleensä loppumatkan.

– Huomasin kylmyyden jo viime vuoden lopussa. Pistin sen syksyn piikkiin ja ajattelin, että tilanne korjaantuisi, kun pakkaset alkavat. No eipä ole korjaantunut.

Sähköllä toimivat haitaribussit otettiin käyttöön uusilla runkolinjoilla 20, 30 ja 40 (HU 9.8.). Busseja on yhteensä 44.

Nobinan liikennejohtaja Mårten Winqvist toteaa yhtiön saaneen palautetta asiasta ensimmäisen kerran jo marraskuussa. Lämmityslaitevikoja on selvitelty ja korjauskeinoja etsitty yhdessä Nobinan huollon ja bussin valmistajan kanssa.

– Autojen lisälämmittimien kanssa on alkutalvesta asti ollut haasteita, mutta enää ei pitäisi olla. Kyseessä on tyyppivika.

Ongelmia lisälämmittimissä ovat aiheuttaneet ilmausongelmat. Lisälämmitysjärjestelmä lämmittää nesteen, joka kiertää pattereissa. Jos putkissa on ilmaa, neste ei kierrä eikä lämmitys pelaa.

Biopolttoainekäyttöinen lisälämmitin tarvitaan busseihin, jotta sähköä ei kuluisi liikaa.

Nobinan kaikki tällä hetkellä liikenteessä olevat sähköautot ovat BYD- merkkisiä. Valmistajan kotimaa on Kiina, mutta osa autoista on valmistettu BYD:n Unkarin tehtaalla.

Bussien sisälämpötila pitäisi Winqvistin mukaan pakkaskeleillä olla 15–17 astetta.

– Sen enempää ei, koska ihmiset istuvat busseissa ulkovaatteet päällä. Lämpötiloja erityisesti nivelbusseissa laskee se, että pysähdyksiä kantakaupungin runkolinjoilla on paljon. Ovia availlessa lämpö karkaa.

Tilaajana toimiva HSL on määritellyt, että lisälämmittimen saa laittaa päälle, kun ulkolämpötila laskee alle nollan.

– HSL:llä on tiukat ohjeet tähän. Keskustan liikenteessä pyritään mahdollisimman päästöttömään liikenteeseen. Siksi lämmittimissä käytetään biopolttoainetta, jotta haitta olisi mahdollisimman vähäinen.

Muista busseissa havaituista vioista Winqvist toteaa, että alkuun joissakin ovissa oli toimintahäiriöitä.

– Matkustajille ehkä näkyvin ongelma on ollut linjakilpien toimivuus. Tietoliikenteessä on ollut haasteita. Jouduimme välillä käyttämään paperisia lappuja autojen tuulilaseissa. Se herätti asiakkaissa huomiota. Nyt ongelma on taklattu, Winqvist toteaa.

Viime viikkoina runsas lumi on tuonut haasteita 18-metristen nivelbussien liikkumiseen erityisesti kantakaupungin ahtailla kaduilla.

Korjaus 7.2. kello 8.45: Otsikkoon muutettu HSL:n tilalle Nobina.