Suomen suurin lasten ja nuorten elokuvakilpailu on käynnissä.
Nyt yhdeksättä kertaa järjestettävän Kaikki kuvaa -kisan teemana on mielenterveys. Elokuvia on aikaa tehdä maaliskuun loppuun asti.
Kilpailuun osallistuminen on ilmaista. Mukana on kolme avointa kilpasarjaa, ainoa kriteeri on ikä: 8–15-vuotiaat, 16–19-vuotiaat ja 20–23-vuotiaat. Kilpailun arvovaltainen tuomaristo koostuu maan elokuva-alan kärkinimistä – kisan parhaimmistosta päättävät suosittu näyttelijä Minka Kuustonen sekä kansainvälistä mainettakin niittäneet ohjaaja-käsikirjoittajat Teemu Nikki ja Ilja Rautsi.
Kaikki sääntöjen mukaiset kilpailuelokuvat julkaistaan ja finalistit paljastetaan opiskelijoiden mielenterveyspäivänä 13. huhtikuuta, jolloin alkaa myös yleisöäänestys.
Kilpailu huipentuu toukokuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kino Reginassa järjestettävään Kaikki kuvaa -gaalaan. Kilpailun järjestävävät tuotantoyhtiö Amazement ja Mielenterveyden keskusliitto.
– Nuorten uupumus on otsikoissa. Pandemia on ollut vaikea kaikille, mutta erityisesti nuorille. Myös ilmastokriisi ahdistaa. Ikään kuin kasvamisessa ja kehittymisessä ei olisi tarpeeksi päänvaivaa, sanoo tuottaja Arttu Haglund.