Suomen koronarajoituksia on kritisoitu paljon liiasta tiukkuudesta. Rajoitusten nopeaa purkamista on vaadittu tällä viikolla parissakin mielenosoituksessa.
Naapurimaihin verrattuna Suomi ei kuitenkaan ole erityisen tiukka rajoittaja vaan enemmänkin keskikastia. Tämä ilmenee Oxfordin yliopiston keräämästä datasta. Oxfordin yliopiston julkista tietokantaa käyttää muun muassa Our World in Data -sivusto, jonka kuvaajien avulla on helppo vertailla eri maiden toimia.
Vaikka Ruotsia on kansainvälisestikin pidetty höllien rajoitusten maana, sen rajoitukset ovat alkuvuodesta 2022 olleet Pohjoismaiden kovimmat. Ruotsin vertailuluku oli tammikuun 29. päivänä 50, kun se Suomella oli 43,06. Ruotsilla ei ole raportissa tuoreempaa vertailulukua.
Kaikista rajanaapureista Suomea löysempiä rajoittajia olivat tammikuun lopussa Islanti (tammikuun 29. päivän vertailuluku 37,96) ja Tanska (38,89).
Vertailuluku muodostuu yhdeksästä eri mittarista, kuten koulujen sulusta ja matkustusrajoituksista. Kunkin toimenpiteen arvo on skaalattu niin, että se vastaa asteikkoa nollasta sataan. Näin ollen yhteiskunnan täydellinen sulku tuottaisi vertailuluvun 100.
Suomessa paljon porua herättäneitä ravintolarajoituksia mittari ei kuitenkaan sisällä.
Rajoitusten purussa Suomi on hitaampi kuin moni muu maa. Suomen hallitus ilmoitti tällä viikolla, että monet koronarajoitukset puretaan 14. helmikuuta.
Naapureista Tanska ja Norja ovat purkaneet pääosan rajoituksista helmikuun alussa. Norjan vertailuluku ei vielä ole päivittynyt Our World in Dataan, mutta Tanskan luku on pudonnut 16,67:ään.
Ruotsi on ilmoittanut purkavansa pääosan rajoituksista 9. helmikuuta.
Viro puolestaan aikoo luopua koronarajoituksista ja rokotetodistuksen esittämisvaatimuksesta 21. helmikuuta. Samalla todennäköisesti puretaan myös viihdepaikkojen aukiolorajoitukset. Viro on asettanut purun ehdoksi sen, että sairaalahoidossa on alle 25 koronapotilasta päivässä.
Venäjä ei ole vielä ilmoittanut, koska koronarajoitukset puretaan. Presidentti Vladimir Putin sanoi uutistoimisto AP:n mukaantorstaina, että hallitus suunnittelee purkua.
Suomen ja joidenkin muiden maiden rajoituksia vertaili jo aiemmin tällä viikolla Yle.