"Helsinki on nähty" – Karita Tykkä, 45, kotiutui Espooseen ja aloittaa nyt jokaisen päivän samalla rituaalilla

Henkilö: Karita Tykkä aloittaa päivänsä rituaalinomaisella omalla tunnilla.

Fredrikinkadun ratikoiden äänet ovat kaukana, kun Karita Tykkä, 45, pulahtaa avantoon kotinsa lähellä Espoon Suvisaaristossa.

Tykkä herää aikaisin, jotta ehtii meditoida ja uida meressä ennen kuin mies ja poika heräävät.

Vaikka päivä alkaa aina samalla tavalla, Tykkä ei puhuisi rutiinista, vaan ennemminkin rituaalista.

– Voin antaa itselleni ensin. Pysähdyn ja mietin, mitkä ovat voimavarani ja kapasiteettini tänään enkä vain ala puskemaan.

Tykkä nousi julkisuuteen vuonna 1997, kun hänet kruunattiin Miss Suomeksi. Viime vuosina hän on luonut uraa hyvinvointiyrittäjänä.

Hän on kouluttautunut holistiseksi ravintovalmentajaksi, life coachiksi, äänimalja- ja reikihoitajaksi sekä meditaatio- ja pilatesohjaajaksi ja opiskellut muun muassa positiivista psykologiaa.

Kuopiolaissyntyinen Tykkä muutti Fredrikinkadulta Espooseen viisitoista vuotta sitten. Helsingissä kaupungin äänet aiheuttivat jatkuvaa aistiärsykkeiden virtaa. Espoon kodin pihalla on hiljaista ja metsäkauriita.

– Asuinympäristö joko tuo tai ei tuo hyvinvointia. Se vaikuttaa fiilikseen. Helsinki on nähty. Takaisin en enää lähde.

Haastattelupäivän aamuna olo ei tuntunut levänneeltä, Tykkä kertoo.

– Tein illalla pitkään töitä ja hermosto jäi aktiivimoodiin. Joskus olen niin innoissani työstäni, että hukun välillä suorittajatyypin pauloihin, hän myöntää.

Koska aamupäivä on kulunut koneen ääressä istuen, Tykkä antaa puhelinhaastattelun kävelylenkiltä.

– Mietin, voisinko auttaa itseäni jollain tapaa. Se voi olla oikeanlainen ravinto, power napit tai vaikkapa ulkoilu.

Terveys on kiinnostanut Tykkää aina. Aluksi häntä veti urheilu, sen jälkeen ravintoasiat ja lopulta mielen hyvinvointi, koska jos mieli on onneton, ei ”täydellisestä” kehostakaan ole iloa.

Korona-aika on ollut isojen muutosten aikaa. Hänen äitinsä menehtyi vuosi sitten ja pandemia vei luento- ja juontohommat.

– Tunteet on tärkeä käsitellä, mutta niihin ei tarvitse jäädä märehtimään. Voin siirtää ajatukset kiitollisuuden aiheisiin. Kotiin, aviomieheen, lapseen, terveyteen, luontoon tai yhteyteen.

Tykkä kertoo koulineensa aikoinaan mieltään huomaamaan hyvän pitämällä kiitollisuuspäiväkirjaa. Nykyään kiitollisuudentunteet tulevat automaattisesti.

Hän harrastaa myös haltioitumisbongausta eli bongaa tietoisesti asioita, joista haltioitua. Jos nostaa katseensa tien pinnasta, saattaa kohdata vaikkapa vastaantulijan hymyn tai pinkkinä hohtavan taivaanrannan.

Syömisessä Tykkä pyrkii luottamaan intuitioon eli kuuntelemaan kehon tarpeita ravinnon suhteen. Ydinajatus on poistaa stressi liikunnasta ja syömisestä.

– Stressi saattaa kumota liikunnan tai terveellisen syömisen tuoman hyödyn. Stressitilassa ei tulla raskaaksi eikä immuniteettikaan toimi. Stressissä keho tekee vain välttämättömimmät, hän perustelee.

Tykkä pyrkii laajentamaan perspektiiviään edelleen opiskelemalla lisää.

– Meidän kyydissä on paljon uskomuksia, joiden mukaan toimimme miettimättä estävätkö ne meitä elämästä oman näköistä elämää. Pitäisi malttaa pysähtyä ja tarkastella, mistä voi alkaa päästää irti.

– Jokaisella tunteella, teolla ja valinnalla on jokin vaikutus. Se, että valitsen jotain, valitsee jotain pois. Haluan löytää sen hyvän. Elämästä pitää pystyä nauttimaan. Tykkä summaa.

Kirja

menetyksen jälkeen

Karita Tykkä kirjoitti kolmannen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän Hyvä elämä -kirjansa suuren surutyön keskellä viime kesänä. Tykän äiti oli kuollut ALS-tautiin helmikuussa 2021. Kirjassa Tykkä muun muassa kertoo mitkä asiat toimivat hänellä itsellään kehon ja mielen tasapainon palauttajina ison menetyksen jälkeen.

– Löysin surunkin hetkessä onnen aiheita ja ymmärsin, että vaikka on surua ja stressiä, voidaan tuntea myös positiivisia tunteita.

Tasapainoon pääseminen vaatii kykyä päästää irti.

– Tämä on kuin sipulin kuorimista, sillä eikö siellä aina ole joku uusia asia, mistä pitää opetella päästämään irti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut