Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onko koronamaski yhdistettynä silmälaseihin sinulle ylivoimainen yhdistelmä? – Suomalaisyritys tuo nyt markkinoille linssit, jotka eivät huurru

Vankasti päähän pistetty koronamaski yhdistettynä silmälasien käyttöön on tuonut monille ongelman, jota ei ole ollut helppo ratkaista. Lasit ovat menneet huuruun ja lopputulosta on koitettu säätää esimerkiksi siten, että maski lasketaan sierainten kohdalta alas tai siten, että silmälasit nostetaan suosiolla päälaelle.

Nyt suomalaisyritys yrittää tuoda ongelmaan ratkaisun huurtumattomilla linsseillä. Huurtumattomuus perustuu yrityksen mukaan uudenlaiseen tekniikkaan linssien pinnoittamisessa.

Huurteenestolinssejä on jo markkinoilla myytävänä, mutta tätä ratkaisua markkinoidaan entistä kekseliäämmäksi.

– Voimme tarjota silmälasien huurtumisongelmaan ratkaisun pinnoittamalla asiakkaan optikolta tilaamat linssit. Uusi tekniikka on huomattavasti toimivampaa ja vaivattomampaa kuin huurteenestoaineiden käyttö, jolla linssien päälle jää kalvo, kertoo Piiloset Optiikan kehitys- ja myyntijohtaja Tomi Korhonen tiedotteessa.

Pinnoitteessa ajatuksena on se, että se rikkoo vesimolekyylit linssin pinnalla, jolloin näkyvää höyrystymistä ei muodostu.

– Meille kyseessä on huomattava investointi, puoli miljoonaa euroa. Käsittääkseni vastaava pinnoituslaite on ainoa laatuaan Pohjoismaissa, Korhonen sanoo tiedotteessa.