Koko väestössä rokotevasteen tehostaminen neljännellä annoksella ei tämänhetkisen tiedon valossa toisi merkittävää lisähyötyä, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) lausunnossaan koronarokotusstrategian muutostarpeista.
THL:n mukaan neljännen annoksen tarvetta tulisi arvioida ensisijaisesti sen perusteella, saavutetaanko sillä merkittävää lisäsuojaa vakavaa tautia vastaan väestöryhmillä, joilla vakavan koronataudin riski on suurin.
Koko väestön neljänteen rokotukseen THL ei näe tarvetta. Tämä johtuu siitä, että tähän asti kertyneen tutkimustiedon perusteella suoja vakavaa tautia vastaan säilyy hyvänä kolmannen annoksen jälkeen myös omikrontartunnoissa.
THL toteaa tiedotteessaan, että koronavirustapausten määrän vähentäminen rokotuksilla ei tulisi enää olla rokotusstrategian päätavoite. Tämä johtuu siitä, että nykyisillä koronarokotteilla ei kyetä ehkäisemään laajasti omikronin aiheuttamia tartuntoja ja tartuntaketjujen leviämistä.
Sen sijaan rokotusstrategian ytimessä tulisi olla vakavan koronataudin, kuolemien ja elinvuosien menetyksen ehkäisy väestössä, mille nykyisin käytössä olevilla rokotteilla on hyvät edellytykset.
Lausunnossaan THL arvioi, että koronarokotusten edellyttäminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalta on asiakas- ja potilasturvallisuuden ja työsuojelun kannalta yhä lääketieteellisesti perusteltua.