Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeen-Anttiloiden etäliitossa ei pystytty tapaamaan 2 vuoteen lainkaan, matkat peruuntuivat yksi toisensa jälkeen: "Onhan tämä ollut ihan kauheaa"

Poikkeusaika: Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila ovat tottuneet elämään pitkiä aikoja erossa toisistaan, mutta korona on koetellut pinnaa.

Tammikuussa 2020 professori Jaakko Hämeen-Anttila palasi kotona Vantaalla viettämänsä joulunajan jälkeen töihin Edinburghin yliopistoon Skotlantiin. Tuolloin hän ja kirjailijapuolisonsa Virpi Hämeen-Anttila eivät tienneet, että seuraavan kerran he viettäisivät yhteistä joulua vasta kahden vuoden päästä tapaamatta välillä lainkaan toisiaan.

Suomen ensimmäinen koronavirustartunta vahvistui 29. tammikuuta. Kaksi päivää myöhemmin todettiin ensimmäiset tartunnat Isossa-Britanniassa. Skotlannissa leviämisen merkit alkoivat olla selvät maaliskuun alussa.

– Onhan tämä ollut ihan kauheata, Virpi Hämeen-Anttila sanoo suoraan.

Vaikka puoliso on työskennellyt Skotlannissa jo yli viisi vuotta ja ennen koronaakin tapaamisten välit saattoivat venyä pitkiksi, on viime ajoissa ollut vissi ero.

– Se, että on mahdotonta matkustaa, on erilaista kuin se, että tietää voivansa matkustaa, kun tulee ikävä, hän vertaa.

Ensimmäiselle koronavuodelle varatut matkat peruuntuivat yksi toisensa jälkeen.

– Selvittelyt olivat kauheaa häsläämistä, kun kaikkien muidenkin matkat peruttiin ja sekä puhelimet että netti ruuhkautuivat. Alituiseen varaamiseen ja peruuntumiseen alkoi tympääntyä, eikä kaikista perutuista matkoista saanut edes rahoja takaisin.

Työkuvioilla on ollut osansa matkustusyhtälössä. Kun koronatilanteen puolesta matkustaminen olisi onnistunut, työasioiden puolesta ei, ja päinvastoin.

– Kaiken kaikkiaan sumpliminen alkoi mennä sen verran epätoivon puolelle, että päätimme sitten vain alkaa seurata tilannetta ja lakata yrittämästä.

Pariskunta on pitänyt tiiviisti yhteyttä lähes päivittäin teksti- ja Messenger-viestein sekä etenkin viikonloppuisin videopuheluin. Pitkä, lähes 40-vuotinen liitto on osin helpottanut tilanteen kestämistä, osin ei.

– Mikään ei täysin muuttanut sitä tosiasiaa, että on erossa elämänsä tärkeimmästä ihmisestä. Sen, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä.

Kun puolison reilu pariviikkoinen loma ja lento koti-Suomeen viime tapaninpäiväksi varmistui, Hämeen-Anttila päätti saman tien lykätä koko joulunvieton alkavaksi tuolloin.

– Viime hetkeen asti kuitenkin pelkäsin, että taas tulee joku este, kun omikronvarianttikin ehti ilmestyä ennen joulua.

Sana, jolla hän kuvaa kaivatun matkamiehen saapumista, ei yllätä.

– Se oli ihanaa. Huomasin heti jotenkin niin konkreettisesti, mitä minulta oli puuttunut. Puhuin koko ajan kauheasti ja aloin heti puuhata jouluruokien laittamista ja kaikenlaista muutakin. Tuntui siltä, että koko koti muuttui valoisaksi.

Ystävien ja sukulaisten tapaamisen lisäksi Hämeen-Anttilat viettivät suuren osan yhteisestä ajastaan kotona. Parin viikon aikana he saivat entiseen tapaan nauttia tutusta tavastaan, vapaa-aamuina venyvistä aamiaiskeskusteluista.

– Saatamme aloittaa seitsemältä ja havahtua siihen, että olemme puhuneet kolme tuntia.

Jaakko Hämeen-Anttila kertoo odottaneensa Suomeen tulolta erityisesti sukulaisten ja ystävien näkemistä.

– Edinburgh on hyvä kaupunki asua ja täällä on kaikkea, mitä tahdon, mutta vuosien varrella solmitut ihmissuhteet ovat kuitenkin Suomessa, hän viestittää Skotlannista.

Yhdeksi mukavimmista asioista kotiin pääsyssä hän mainitsee sen miten sujuvasti siellä tapahtui solahtaminen tuttuun rooliin.

– Ikään kuin olisi vasta aamulla lähtenyt liikkeelle ja palannut illalla kotiin. Melkein odotin löytäväni pöydän kulmalta aamulla kesken jääneen kirjan.