Verkkoapteekkien määrä on Uutissuomalaisen mukaan yli kaksinkertaistunut korona-aikana. Viime ja toissa vuonna yhteensä jopa 151 apteekkia teki Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle ennakkoilmoituksen verkkopalvelun aloittamisesta.
Määrä vastaa yli puolta (57 prosenttia) käsitellyistä, voimassa olevista ennakkoilmoituksista Fimean nettisivuilla olevassa luettelossa. Fimean luettelossa on 264 ennakkoilmoitusta.
– Ilmoituksia tuli pandemian alku- ja keskivaiheessa enemmän. Sen jälkeen tahti on tasaantunut, kertoo Uutissuomalaiselle yliproviisori Johannes Pietiläinen Fimeasta.
Noin 630 pääapteekista jo lähemmäs 40 prosenttia toimii myös verkossa. Lääkelain mukaan apteekin palveluita verkossa voivat tarjota apteekkarit, Helsingin yliopiston apteekki ja Itä-Suomen yliopiston apteekki.
– Verkkopalvelu on yksi apteekin palvelumuodoista. Pelkkää verkkoapteekkia ei voi Suomessa perustaa, sanoo Pietiläinen.