Vuonna 2022 Manner-Suomen kireimmin tuloja verottava kunta on Halsua ja kevein verottaja Kauniainen. Heti Kauniaisten perässä tulevat Espoo ja Helsinki, kertoo Veronmaksajan Keskusliiton kuntaverovertailu.
Halsualla keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat tiedotteen mukaan tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja vajaat 27 900 euroa. Se on yli 5 100 euroa enemmän kuin yhtä paljon tienaava perhe maksaa Kauniaisissa.
Halsuan ohella muita kireän ansiotuloverotuksen kuntia kuluvana vuonna ovat Kaskinen, Ylivieska, Karijoki ja Veteli. Keveimpiin verottajiin kuuluvat Kauniaisten lisäksi Espoo, Helsinki, Eurajoki ja Kustavi.
Vertailun mukaan Espoossa ja Helsingissä veroja kertyy pariskunnalle vuodessa 711 euroa enemmän kuin Kauniaisissa. Vantaalla ero on jo 1 423 euroa. Esimerkiksi Tampereella maksetaan 2 490 euroa enemmän kuin Kauniaisissa ja Seinäjoella 3 308 euroa enemmän
Manner-Suomen maakunnista verotus on keskimäärin keveintä Uudellamaalla ja kireintä Etelä-Savossa.
– Muutokset kuntien kunnallisveroprosenteissa olivat poikkeuksellisen vähälukuisia vuodelle 2022. Vaikuttaisi, ettei ensi vuonna voimaan tuleva sote-uudistus saanut kuntia korottamaan veroprosenttejaan varmuuden varalta, arvioi tiedotteessa selvityksen tehnyt Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluinen.
Kuluvalle vuodelle tuloveroprosenttiaan kiristi tiedotteen mukaan 16 kuntaa, joiden joukossa ovat esimerkiksi Kotka ja Nakkila. Keventäjiä oli 12. Niihin kuuluvat muun muassa Rauma ja Savonlinna.
Suurin kunnallinen tuloveroprosentti on tänäkin vuonna 23,50, jota sovelletaan Halsualla. Alin tuloveroprosentti 17,00 on Kauniaisissa.
– Sote-uudistuksen myötä kaikkien kuntien tuloveroprosentteihin tehdään ensi vuonna tasasuuruinen leikkaus, joka määrittää kunkin kunnan tuloveroprosentin 2023. Tämän vuoksi erot kuntien tuloveroprosenttien välillä säilyvät ennallaan myös ensi vuonna, selvittää Kalluinen.
Kuntaverovertailussa käytetty luku sisältää kunnallis- ja kirkollisveron sekä valtion tuloveron, yleisradioveron ja palkansaajan sosiaalivakuutusmaksut. Luku ei sisällä kiinteistöveroja.
Veromaksajat teki myös erillisen maakuntakeskusten vertailun, jossa huomioidaan tuloverojen lisäksi myös kiinteistöverot. Tässä vertailussa keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat Mikkelissä vajaat 3 100 euroa enemmän veroja Helsinkiin verrattuna.
Helsingin jälkeen vertailun verotukseltaan keveimpiä maakuntakeskuksia ovat Turku ja Jyväskylä. Vastaavasti Kokkola ja Kouvola ovat verottajina ankarimmat maakuntakeskukset Mikkelin jälkeen.