Koulujen oppilashuolto eli koulupsykologien ja -kuraattorien palvelut säilyvät kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallinnoitavina sote-uudistuksen jälkeenkin. Asiasta päätti kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto torstaina.
Virkakunnan pohjaesitys oli, että oppilashuollon palvelut siirtyisivät sosiaali- ja terveystoimialan vastuulle, mutta jaosto päätti kuitenkin toisin. Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) sanoo Helsingin Uutisille, että kyse on siitä, nähdäänkö oppilashuolto pääsääntöisesti ennaltaehkäisevänä ja kouluyhteisön työtä tukevana, vai osana kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluita.
Razmyarista on tärkeää, että koulujen henkilöstö pystyy työskentelemään saumattomasti yhdessä.
– Asiaa tarkasteltaessa pitää muistaa käytännön työ ja koulujen arki. Minusta tätä kaikkea ei voida johtaa toiselta toimialalta käsin, hän perustelee blogissaan.
Razmyar kuitenkin myöntää, että koko palveluketjua pitää parantaa. Koulujen ja oppilaitosten tehtävä on pyrkiä toimimaan ennakoivasti, mutta samalla myös yksilöllisiä palveluita tarvitaan. Lapset ja nuoret eivät ole päässeet mielenterveyspalveluiden piiriin riittävästi ja psykiatriseen erikoissairaanhoitoon on kohtuuttoman pitkät jonot.
Sote-uudistuksen myötä muualla Suomessa opiskeluhuollon palvelut siirtyvät sosiaali- ja terveystoimialan alaisuuteen uusille hyvinvointialueille. Helsinki voi kuitenkin sille myönnetyn erityisratkaisun myötä itse organisoida oppilas- ja opiskelijahuollon palvelujen järjestämisen haluamallaan tavalla.
Seuravaaksi asia etenee kaupunginhallitukseen ja valtuustoon.