Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupunki jatkaa kiisteltyjä hakkuita Länsi-Helsingissä: "Taustalla lainmukaiset päätökset" – mielenosoittajat työllistäneet poliisia pitkin viikkoa

Aktivismi: Puiden kaato keskeytyi alkuviikolla, kun rakentamista vastustavat aktivistit saapuivat paikalle.

Kaupunki on jatkanut Länsi-Helsingin Honkasuolla puiden kaatoa mielenosoittajien vastustuksesta huolimatta. Alueen projektinjohtaja Ismo Rantanen kaupunkiympäristön toimialalta kertoo, että mielenosoituksilla on ollut töihin hidastava vaikutus, mutta työt jatkuvat silti.

– Taustalla ovat lainmukaiset päätökset. Alueen asemakaavat ovat lainvoimaisia ja puiden kaatoon on voimassa elyn myöntämä poikkeuslupa.

Tämän viikon lomalla ollut Rantanen joutui osan viikosta päivystämään työpuhelintaan, kun tieto mielenosoituksista ja hakkuiden väliaikaisista keskeytyksistä saavutti Rantasen.

– Kaupunki arvioi tällaisia tilanteita tapauskohtaisesti, onko rakennustöitä mahdollista jatkaa lain puolesta, ja aiheutuuko töiden keskeyttämisestä kokonaisuudessaan enemmän haittaa vai hyötyä. Honkasuolla töiden keskeyttäminen vaarantaisi asuntotonttien luovutuksen tavoiteaikataulussa. Puiden kaato on suoritettava ennen pesintäkauden alkamista.

Hakkuiden oli alkujaan tarkoitus kestää tämän ja ensi viikon. Nyt alueen esirakentamista pohjustavat raivaustyöt kestävät todennäköisesti hieman pidempään.

– Varsinainen esirakentaminen on tarkoitus aloittaa loppukesästä, Rantanen jatkaa.

Mielenosoitukset keskeyttivät hakkuita Honkasuon seuraavaksi rakennettavalla alueella pitkin viikkoa. Katkoksia hakkuutöihin tuli heti maanantaina, kun arviolta yli 20 aktivistia saapui paikalle vastustamaan noin kolmen hehtaarin metsä-alueen kaatamista rakentamisen tieltä.

Poliisi otti kiinni kahdeksan metsässä ollutta mielenosoittajaa, jotka eivät suostuneet poistumaan paikalta. Osa aktiiveista oli kiinnittänyt toisiinsa lukoilla estääkseen poistetuksi tulemisen. Poliisit kantoi ja raahasi pressua apuna käyttäen ihmisiä pois paikalta.

Luonto-Liiton metsäryhmän aktivisti Ida Korhonen sanoo, että ihmiset osoittavat mieltään paikan päällä vielä loppuviikollakin.

– Syy on Honkasuon metsä. Se on monelle arvokas ja rakas lähimetsä, joita on enää vähän jäljellä.

Alueella tavattuja uhanalaisia tai muuten silmällä pidettäviä lajeja ovat liito-orava, huuhkaja sekä lahokaviosammal ja rakkosammal. Hakkuualueen yläpuolella lenteli Korhosen mukaan viikolla myös kanahaukka.

– Pääviestimme on, että Helsingin pitäisi luopua lähimetsien hakkuista kokonaan. Suomen pääkaupungin pitäisi kantaa vastuu luontokadon pysäyttämisestä. Meillä ei ole enää varaa tuhota ihmisille tärkeitä metsiä.

Vastaavia esimerkkejä arvokkaista kohteista, joissa metsää on kaadettu tai tullaan kaatamaan, ovat Korhosen mukaan muun muassa Stansvik, Karhunkaatajanmetsä sekä Matokallio.

– Honkasuon kaava on myös räikeässä ristiriidassa kaupungin itsensä laatiman strategian kanssa siitä, että kaupunkilaiset pääsevät lähimetsiin, sanoo Korhonen.

Kaupunki on myös itse huomannut, ettei turvepohjainen alue ole parasta rakennusmaata. Alkuperäistä asemakaavaa muutettiin Honkasuon länsiosassa. Länsiosan asunto- ja autopaikkatontteja sekä Ritariperhosentien katu jää toteutumatta. Näiltä alueilta ei puita tulla kaatamaan.

– Pohjoispuolisella uuden asemakaavan alueella on liito-oravan ydinalue, joka poistuu. Siihen saatiin ely-keskuksen poikkeuslupa 2020. Liito-oravien kanta on vahvistunut viime vuosina nopeasti, Ismo Rantanen sanoo.

Honkasuon puiden kaato koskee vain osaa suoalueesta. Länsireunalle rakennetaan omakotitaloja ja 3–7-kerroksisia kerrostaloja.

– Valtaosa suoalueen metsästä jää luonnontilaiseksi metsäalueeksi. Ulkoilumahdollisuudet ja lähivirkistysalueet säilyvät. Honkasuolle tulee lisäksi seitsemän erikokoista puistoaluetta, Rantanen jatkaa.

Metsäalue on 30 hehtaaria. Puita poistetaan noin kolmen hehtaarin alueelta.

Lue: Valtuusto siirsi Honkasuon rakennuspaikkoja Honkasuontien laitaan – "Tämä on ehdotus on parempi kuin vanha kaava"

Malminkartanon pohjoispuolella sijaitseva Honkasuo on Helsingissä puurakentamisen pilottikohde, jonne aiotaan rakentaa asuntoja yhteensä 2 000 asukkaalle.