Kaupunki aikoo myydä Helsingin vanhimpiin kuuluvan talon – asukasyhdistys huolissaan suositusta juhlapaikasta: "Olisi todella sääli menettää se"

Historia: Helsingin kaupunki luopuu ainutlaatuisen kotiseututalon omistuksesta, jonka päärakennus on 1700-luvulta.

Pakin talon perinnepihapiirissä on paljon lunta ja lisää tulee. Punamullatun hirsitalon rappusia lakaisee vahtimestari Elias Kukkola.

Pakin talon omistaa Helsingin kaupunki, mutta lumitöistä vastaa talon vuokralainen Pakila-Seura.

– Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä seura on ollut talon vuokralaisena vuodesta 1973. Sen vastuulla on vuosikymmenet ollut talon hoitamisen lisäksi isännöinti ja vuokraaminen juhlakäyttöön, puheenjohtaja Raimo Rahkonen kertoo.

Pakin talo on Helsingin vanhimpia alkuperäisellä paikallaan olevia rakennuksia.

Päärakennus on 1700-luvulta ja pihapiiriin kuuluu lisäksi viisi aittarakennusta, savusauna ja maakellari.

– Pakin talo on suosittu juhlapaikka. Siellä pidetään vuosittain jopa satoja juhlia, kuten häitä, valmistujaisia ja virkistyspäiviä, Kukkola kertoo.

Kohde olisi haastava omistettava.

Taloa käyttävät kokoontumisissa, tapahtumissa ja juhlapaikkana myös useat alueen toimijat, kuten järjestöt, koulu, päiväkoti ja seurakunta. Nyt kaupunki on ilmoittanut luopuvansa talon omistuksesta.

– Asia nousi esiin viime vuonna kaupungin kanssa käydyissä vuokrasopimusneuvotteluissa. Vastasimme, että seura on kiinnostunut, jos hinta ja ehdot ovat sopivat, Rahkonen kertoo.

Rahkosen mukaan yhteydenottoja kaupungilta kauppoihin liittyen ei ole kuulunut.

– Pelkonamme on, että talo huutokaupataan tai että seuran resurssit eivät riitä sen ostamiseen.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan projektipäällikkö Juhani Lankinen vahvistaa, että Pakin talo on menossa myyntiin neuvottelumenettelyllä. Kaupunkiympäristölautakunta jätti kiinteistöjen myynti- ja kehittämissuunnitelman vielä pöydälle tiistain kokouksessa.

– Kaupunki tulee aloittamaan myyntineuvottelut vuokralaisen kanssa kevään aikana, Lankinen ennakoi.

Pakila-Seuran huolena on myös Pakin talon ylläpito.

– Kohde olisi haastava omistettava. Rakennukset ovat suojeltuja, eikä niissä saa tehdä historiallista luonnetta muuttavia remontteja. Myös ylläpitokustannukset ovat korkeat, Rahkonen sanoo.

Hänen mukaansa kaupungin teettämän kuntoarvion mukaan lähivuosina tarvittavien korjausten hinta-arvio on yli 200 000 euroa.

– Niihin Pakila-Seuralla ei ole resursseja. Osuutemme talon vuosittaisista ylläpitokustannuksista on saatu juuri ja juuri kuitattua juhlatilojen vuokratuloilla. Korjaustoimet ovat toteutettu talkoovoimin, Rahkonen kertoo.

Rahkosen mielestä olisi todella sääli, jos asukasyhdistys menettäisi Pakin talon tai että talon toiminta muuttuisi nykyisestä.

– Pakin talo on tärkeä Pakila-Seuran lisäksi muille alueen toimijoille sekä asukkaille.

Projektipäällikkö Lankisen mukaan kaupungilla on aito halu saada kohde myytyä Pakila-Seuralle.

– Jos neuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen, kaupunki miettii jatkotoimia kohteen suhteen, Lankinen sanoo.

Kauppojen taustalla on Helsingin kaupungin halu luopua strategisesti merkityksettömistä kiinteistöistä tai sellaisista, jotka eivät tue sen ydintoimintoja.

Helmikuun suunnitelman mukaan myyntiin menee yhdeksän kohdetta. Mukana ovat muun muassa Pauligin huvila Töölössä, Pukinmäen kartano ja Yliskylän kartano. Aikaisemmin myyntiin on laitettu esimerkiksi Tervasaaren aitta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut