Kiekkosankareiden illan kansanjuhlan esiintyjät selvillä

Jääkiekon olympiajoukkueiden kansanjuhlissa Olympiastadionilla esiintyvät muun muassa Ellinoora, JVG ja Vesala, kertoo Jääkiekkoliitto tiedotteessaan.

Tänään maanantaina lavalla käyvät myös tuoreet miesten olympiavoittajat ja osa Naisleijonien pronssijoukkueesta. Juhlan on määrä alkaa kello 19 ja päättyi kello 20.30.

Sisäänkäynti Olympiastadionille tapahtuu pääsylipulla stadionin eteläpäädystä. Lipun on voinut voi tulostaa ennakkoon maksutta esimerkiksi Jääkiekkoliiton verkkosivuilta. Ne kaikki ovat jo menneet eli enää niitä ei voi tulostaa.

Tapahtumaan voidaan ottaa paikalle noin 20 000 henkeä.

Jääkiekkoliitto muistuttaa paikan päälle tulevia varautumaan lämpimällä vaatetuksella ja saapumaan paikalle hyvissä ajoin, julkisilla liikennevälineillä. Stadionin portit avautuvat kello 17.

Maskin käyttöä suositellaan myös ulkotiloissa. Paikalle voi mennä vain terveenä.

Tapahtuma on nähtävissä livenä TV5-kanavalla ja Discovery+-palvelussa.

Jääkiekkomaajoukkueen stadionjuhlien ilmaislipuista osa meni trokareille, liitossa tyrmistyttiin – "Me emme todellakaan toivoneet, että tällaista tapahtuu"

Saako Leijona-luotsi Jukka Jalonen patsaan Riihimäelle? – Ruotsalaisten ehdotus kiekkohuumassa huomattiin, mutta: "Mietimme ehkä jotain suomalaisempaa"

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut