Ravintolat: KotKot-grillillä myydään kanahampurilaisia ja kanansiipiä.
Kenno Jürisson odottelee Karhupuistossa sijaitsevan grillin edessä. Ruokalistalla ei ole kovinkaan paljoa valinnanvaraa: tarjolla on neljä eri kanahampurilaista ja kanansiipiä.
Jürisson on KotKot-grillillä toista kertaa. Ensimmäinen kokeilu vakuutti.
– Jos pohtii sitä, mitä hinnalla saa, niin kyseessä on kaupungin paras paikka, Jürisson arvioi.
KotKot-grilli avasi luukkunsa Kallion Karhupuistossa alkuvuonna.
Vaihtoehtoja on tavallista vähemmän, ja hampurilaisten hinnat liikkuvat 4,75–7,5 euron välillä. Tarjolla on vain suomalaisesta kananlihasta valmistettuja tuotteita.
Kallio oli ollut jo kauan yrityksen omistajan Kim Mikkolan ajatuksissa. Kun Karhupuistossa toiminut grilliyrittäjä päätti lopettaa, Michelin-tähdelläkin palkittu ravintoloitsija ryhtyi tiimeineen toimeen.
Yhdistävä tekijä voi olla niinkin pieni asia kuin snägäri-jonossa seisominen.
– Olemme puhuneet siitä, miten tärkeä juttu snägäri-kokemus on Helsingissä. Halusimme jatkaa tätä kulttuuria tuomalla meidän oma juttumme siihen, sanoo Pohjois-Helsingistä kotoisin oleva Mikkola.
Asiakkaita on riittänyt mukavasti. Ketjulla on ennestään ravintola Töölössä. Lisäksi konseptia on pyöritetty ruokarekoilla.
Kallio tunnetaan kasvisruoan ja vegaanisen ruoan keskuksena. Onko suunnitteilla lihatonta vaihtoehtoa?
Kyllä, vastaa Mikkola. Hampurilaiselle on jo nimikin valmiina.
Ongelmana on kuitenkin se, että kasvispohjaiset pihvit pitäisi uppopaistaa samassa öljyssä lihan kanssa.
– En voisi myydä sellaista asiakkaille vegaanisena tuotteena, Mikkola sanoo.
Toisaalta Kallion alueella on Mikkolan mukaan Helsingin parhaat kasvisruokaravintolat. Yritys ei välttämättä koe mielekkääksi kilpailla niitä vastaan.
– Minulla ei ole mitään kasvisruoan tarjoamista vastaan, vaan jopa suosin sitä, hän selventää.
Mikkola sanoo, että esimerkiksi hänen Inari-ravintolassa vain pieni osa annoksista sisältää lihaa.
Mikkolalle grillissä on kyse kanahampurilaisia suuremmista asioista.
Tarkoituksena on hänen mukaansa tarjota nuorille työntekijöille hyvä ansiotaso ja lisäksi asiakkaille edullista, mutta maukasta ruokaa – jotta opiskelijat eivät joutuisi syömään pelkkää makaronia ja tonnikalaa. Hän muistuttaa, että Helsingissä esimerkiksi asumisen hinta on noussut roimasti.

Yritys maksaa noin 4–5 euroa korkeampaa palkkaa verrattuna vastaavien tehtävien taulukkopalkkoihin.
– Pienillä asioilla on vaikutusta. Jos ihmisillä on parempi olla, he voivat tehdä parempia valintoja.
Mikkola sanoo, että yritys haluaa luoda myös kaupunkikulttuuria ja kohtaamisia.
– Olemme kaikki aika samanlaisia. Yhdistävä tekijä voi olla niinkin pieni asia kuin snägäri-jonossa seisominen.
Helsinkiin ja pk-seudulle on avattu viime vuosina lukuisia kanaruokiin keskittyneitä ravintoloita. Kyseessä on varsinainen buumi. Kansainvälisten KFC- ja Chitir Chicken -ketjujen lisäksi broileriin ovat erikoistuneet muun muassa Chicken Joint ja Pretty Boys Wingery.