Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Uutisissa 30.10.2021.
Kruununhaassa sijaitsevan kallioluolan toinen sisäänkäynti on surkealla tolalla.
Nykyisin Väestönsuojelumuseona tunnettu luola on muutoin hyvässä kunnossa, mutta takaoven sisääntulon kiviseinässä on pahoja vesivaurioita ja sähköjohdot ovat lähes elinkaarensa päässä.
– Tämä on samankaltainen näky kuin mitä monessa väestönsuojassa on kaikkialla pääkaupungissa, arvioi Helsingin väestönsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Lehtiranta.
– Paitsi että useassa muussa paikassa koko väestönsuoja voi olla karmeammassa kunnossa.
Helsingissä on yhteensä reilut 50 kallioväestönsuojaa, jotka on rakennettu vuodesta 1941 lähtien. Paikkoja näissä suojissa on kaikkiaan 250 000. Suurimmat suojat ovat nyt ydinkeskustan parkkihalleina.
Useat vanhimmista suojista ovat jääneet pahasti rappiolle. Toki uusimmat ovat hyvässä kunnossa.
Kriisin tullen on myöhäistä huolehtia väestönsuojelusta.
Kalliosuojissa on lukuisa määrä vikoja, jotka estävät suojien käytön käytännössä kokonaan.
Jäähdytysjärjestelmät ovat epäkunnossa ainakin Kulosaaren, Erottajan, Toukolan ja Karstulantien kalliosuojissa.
Helsingin pelastuslaitoksen väestönsuojelusuunnittelijan Jari Markkasen mukaan suojapaikkojen määrä pitäisi näissä suojissa rajata alkuperäistä huomattavasti pienemmäksi.
– Mutta siinä tapauksessa ne kiinteistöt, jotka ovat ostaneet esimerkiksi Kulosaaren kalliosuojasta lakisääteisiä suojapaikkoja, jäisivät osittain ilman näitä paikkoja, Markkanen muistuttaa.
Markkanen laati viime keväänä laajan selvityksen väestönsuojien kunnosta ja ongelmista. Edellinen kuntokartoitus valmistui reilu vuosikymmen sitten.
Selvityksen mukaan joissain tapauksissa varavoimalaitteiden perushuoltoja on kustannussyistä jätetty tekemättä, tiivisteet ovat tulleet elinkaarensa päähän, eikä moottoreita voi käyttää lainkaan.
– Jos väestönsuoja on kooltaan vaikkapa 3 000 neliötä, mutta käytössä ovat 1960-luvun ilmanvaihtolaitteet, voi hyvin arvata, miten ”toimiva” sellainen järjestelmä on.
– Moni laite on kerännyt suoraan sanottuna pölyä jo 30–50 vuotta, Markkanen huokaa.
Korjausvelkaa on vuosien varrella kertynyt melkoisesti: yhden suojan kunnostaminen maksaa Helsingissä keskimäärin viisi miljoonaa euroa, mutta pahimmin rapistuneet suojat nielevät rahaa jopa kaksinkertaisen määrän.
Silti korjausvaroja on kaupungin suunnalta lupailtu vasta vuoden 2030 tienoilla.
– Tämä johtaa siihen, että kriisitilanteessa suojia ei voidakaan käyttää, vaan asukkaat joudutaan evakuoimaan pois alueelta, Markkanen muistuttaa.
Itäkeskuksesssa Kauppakartanonkadun yhteiskalliosuoja on vielä kokonaan rakentamatta, vaikka kaupunki on kerännyt rahat alueen kiinteistöiltä jo 1970- ja 1980-luvuilla.
– Esimerkiksi Maunulan urheiluhalli ja Itäkeskuksen uimahalli ovat niin hyvässä kunnossa, että niissä voidaan kriisin yllättäessä suojata suunniteltu määrä ihmisiä, Markkanen kertoo.
Myöskään väestönsuojeluhenkilöstön kouluttaminen ei Markkasen mielestä ole Helsingissä ajan tasalla.
– Harmillinen takaisku sattui vuonna 2012, kun sisäministeriö julkaisi taloyhtiöille tarkoitetun pelastussuunnitelman laatimisoppaan. Oppaassa kerrottiin, että laki ei velvoita taloyhtiöitä nimeämään eikä kouluttamaan turvallisuushenkilöstöä, kuten väestönsuojanhoitajia.
– Se oli vastoin lain omatoimisen varautumisen henkeä, mutta sen seurauksena kiinnostus väestönsuojien hoitajien koulutukseen lopahti lähes kokonaan.
– Väestönsuojelu on tärkeä asia, josta pitäisi huolehtia hyvin. Kriisin tullen on sitten jo myöhäistä, Markkanen muistuttaa.
