Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päättyykö Jokereiden tarina KHL:ssä perjantaina? Lehdet: Seura jättämässä kauden kesken, pelaajia tarjottu suomalaisille liigaseuroille

Jääkiekon KHL:ssä pelaavan Jokereiden tarina KHL:ssä saattaa olla taputeltu jo perjantain aikana. MTV uutisoi torstaina, että sponsorit ovat jättämässä seuran ja esimerkiksi Hartwall Arenan nimisponsori voi vetäytyä areenasta jo pikaisella aikataululla. Se tarkoittaisi samalla sitä, että Hartwall Arena jää nimenä historiaan.

Iltalehti puolestaan uutisoi, että Jokerien pelaajia on jo kaupiteltu liigajoukkueille Suomessa. Asian vahvistaa lehdelle kolme toimitusjohtajaa liigaseuroista. Liigan siirtoikkuna sulkeutuu 1. maaliskuuta eli ensi viikolla, joten mahdollisuuksia on olemassa ja Jokereissa pelaa lukuisia sellaisia pelaajia, jotka olisivat heittämällä vahvistuksia SM-liigassa.

Päätöstä kauden kesken jättämisestä odotetaan jo perjantain aikana.