Kaupunkiluonto: Hakaniemenrannassa kaadetaan 40 katupuuta Kruunusillat-raitiotien ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen takia.
Hakaniemenrannassa kaadetaan 40 lehmuspuuta maaliskuun alussa. Puut kaadetaan Kruununsillat-raitiotien ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen vuoksi.
Kruunusillat-allianssin Hakaniemen osaprojektipäällikkö Aapo Urjanheimo sanoo, että tilalle tuodaan uudet puut, kun rakennustyöt ovat valmiita vuonna 2024–2025.
– Puut poistetaan raitiovaunun tieltä ja kun uudet rakenteet ovat valmiit, niin uudet puut tulevat tilalle, Urjanheimo sanoo.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen järjestösihteeri Emilia Pippola toivoo, että alueelle tulee vähintään sama määrä puita ja mielellään enemmän.
Yhdistys on yleisesti huolissaan kaupungin puiden ja lehtivihreän määrästä ilmastonmuutoksenkin kannalta.
– Kantakaupungissa yksittäisten pihapuiden ja puistojen merkitys on suuri, Pippola sanoo.
Puut kaadetaan maaliskuussa ennen lintujen pesimisaikaa. Itse rakennustyöt käynnistyvät toukokuun puolivälissä.
Hakaniemen-Kruununhaan alueelle istutetaan 170 uutta puuta ja 2800 uusia pensaita vuoteen 2027 mennessä.