Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Antaa amatöörillekin mahdollisuuden onnistua" – Somekuvaamisen räjähdysmäinen kasvu toi mukanaan uuden hittituotteen

Kuvaaminen: Nopeasti suosion saavuttaneilla rengasvaloilla somekuviin saadaan parempi valaistus, etenkin silloin kun päivänvaloa ei ole saatavilla.

Ringlightin eli rengasvalon käyttö on yleistynyt nopeasti sosiaalisen median ja vloggauksen myötä. Lisävarusteella halutaan esimerkiksi kännykkäkuviin tasaista valoa.

Rengasvaloa käytettäessä kamera tai puhelin asetetaan yleensä valon sisälle tai sivuun, jolloin kuviin saadaan tarpeeksi valoa ja eloisaa hehkua. Rengasvalo sopii vloggaukseen, videopuheluihin ja lisävaloksi. Myös kauneusalan ammattilaiset ja meikkaajat käyttävät sitä työssään.

Yleisimmin rengasvaloja tilataan netistä ja hinnat vaihtelevat parista kympistä useisiin satoihin euroihin.

Myös valokuvausliikkeissä on rengasvalojen kysyntä ollut tasaisen hyvää. Kauppakeskus Kaaressa sijaitsevasta Kuvatapio-liikkeestä kerrotaan, että joulun alekampanjassa valoja meni enemmänkin.

– Rengasvalo on tuttu tuote ja omistan yhden itsekin. Rengasvalolla saa etenkin kasvoille kauniin valon, ja olen käyttänyt sitä paljon muun muassa muotikuvauksissa. Nykyään tarjolla on ledeillä toimivia rengasvalojen kevytversioita, joita on helppo käyttää esimerkiksi somepäivityksissä. Myös kosmetologit käyttävät näitä valoja, kun valaisevat kasvot lähes varjoja jättämättä, valokuvaaja Sini Pennanen Sininen Kuva -yrityksestä tietää.

Piikkisika-blogia pitävä bloggaaja ja digitaalisen median sisällöntuottaja Justus Tammenheimo aloitti rengasvalon käytön noin kaksi vuotta sitten, koska hän halusi somekuviinsa parempaa valaistusta.

– Suomessa päivät ovat suurimman osan vuotta hyvin pimeitä, joten rengasvalolla saa jokaiseen kuvaan sopivan valaistuksen. Käytän rengasvaloa ottaessani kuvia ja videoita sosiaaliseen mediaan. Minulla on joka tilanteeseen sopiva rengasvalo. On kamerajalustaan kiinnitettävä iso rengasvalo, pienempi pöydälle laitettava ja ihan pieni kännykkään kiinnitettävä rengas kulkee aina laukussa mukanani, sanoo Tammenheimo.

Hänen mielestään vaikutus lopputulokseen on selvä.

– Hyödynnän valoa sen mukaan onko yhtään luonnonvaloa, haluanko lämpimän vai kylmän sävyisen kuvan tai videon, hän vinkkaa.

Karri Harju on valokuvaaja ja henkilökuvauksen opettaja Tampereen kesäyliopistossa. Rengasvalon edeltäjää, ammattivalokuvaajienkin suosimaa rengassalamaa voidaan käyttää myös muun muassa tieteellisessä dokumentaatiokuvauksessa, jolloin kuvattavaan kohteeseen halutaan mahdollisimman varjoton valo.

–  Itse en käytä rengasvaloa, vaan samantapaista salamalaitetta, jota kutsutaan rengassalamaksi. Rengasvalon tapaan sekin tuo kasvoille ihon rakennetta imartelevaa valoa, joka pehmentää juonteita ja antaa kasvoille hehkua. Rengasvaloa käytettäessä nenä, silmät ja poskipäät ikään kuin valaistuvat ja varjot jäävät kasvojen reunoille. Oikeassa valossa kasvot tulevat paremmin esiin, Karri Harju selvittää.

Kauneusbloggaajat ovat hyödyntäneet rengasvaloa jo pitkään. Oikein valaistuna kasvot ovat kuin kanvaasi, jossa jokainen yksityiskohta pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

– Jo parinkymmenen vuoden takaisissa musiikkivideoissa on nähtävillä silmien ympärillä hehkuva rinkula. Tätä samaa efektiä haetaan kuviin nytkin rengasvaloilla. Kiinnitä huomiota rengasvaloa ostaessasi valaisimen kokoon. 20–30 sentin rengasvalo on ratkaisu monipuoliseen käyttöön. Mitä laajemmalta valo tulee, sitä pehmeämpää ja imartelevampaa se on, Harju neuvoo.

Keraamikko Leena Kouhia toteaa että päivänvalo olisi paras. Mutta kun sitä ei aina ole saatavilla, Kouhian mukaan "rengasvalo antaa amatöörillekin uusia mahdollisuuksia onnistua kuvaajana".

– Rengasvalo on edullinen hankkia ja yksi valaisin riittää loistavasti – jos vertaa esimerkiksi normaaleihin kuvausvaloihin, joita tarvittaisiin useampia, Kouhia kertoo.

Kouhia kuvaa pääasiassa tuotekuvia. Rengasvalo toimii Kouhialla myös työvalona, kun pitää tehdä tarkkoja yksityiskohtia keramiikkaan.

Kampaamoympäristössä rengasvalo tuo aidommin esiin eri värisävyjä.

– Käytämme rengasvaloa, kun kuvaamme hiusmallien tai kampaamon asiakkaiden hiuksia. Rengasvalon avulla saadaan kampaamossa tehty hiusväri toistumaan valokuvassa aidommin ja paremmin. Rengasvalo toimii erityisesti kännykkäkameralla tai järjestelmäkameralla kuvattaessa. Videokuvauksissa valo ei ole riittävää, mikä on harmi, Head Of Education Kaisa Vuorenpää Cutrinilta sanoo.

Kaisa Vuorenpään mukaan rengasvalot erottaa paremmuudessa niiden valon lämmin–kylmä -valosäätömahdollisuudella. Rengasvalon halkaisijan on hyvä olla vähintään 30 cm, mielellään isompi. Rengasvalojen jalustat ovat Kaisa Vuorenpään mukaan olleet pääsääntöisesti valitettavan heikkokestoisia.

– Mitä suuremmat säätömahdollisuudet, sävyssä sekä kirkkaudessa, sen parempi. Joissakin markkinoilla olevissa rengasvaloissa on liian keltavihreä valo, joka 'syö' helmiäis-, pinkki- ja kuparivivahteet. Toivoisinkin rengasvaloihin lisää valon eri sävyjä, Kehittelisin niihin myös valoa pehmentäviä 'sateenvarjoharsoja'. Nämä olisivat tarpeen varsinkin silloin, kun kuvattavalla on silmälasit, Vuorenpää pohtii.