Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IL: Poliisin virkistysristeily lähti lapasesta, tapahtumista neljä rikosilmoitusta – Epäily: Kolme poliisia kuristi 18-vuotiasta

Helsingin poliisin viime syksynä järjestämän henkilökunnan virkistysristeilyn epäillään lähteneen osittain käsistä, kertoo Iltalehti verkkosivuillaan. Rikostutkinnan väki oli tuolloin laivalla, jossa vastaan saapui myös 18-vuotias poliisin vanha tuttu. Häntä oli epäilty aiemmin murrosta.

Poliisin vanhan tutun mukaan kohtaaminen päätyi siihen, että kaksi poliisia tuli kyselemään häneltä murrosta kovakouraisin ottein. Mukaan liittyi myös kolmas poliisi. Miehen mukaan häntä kuristettiin kaulasta kyselyn yhteydessä.

Tapauksen syyttäjä ja tutkinnanjohtaja Heikki Stenius kertoo Iltalehdelle, että asiaa tutkitaan tällä hetkellä nimikkeillä pahoinpitely, laiton uhkaus, identiteettivarkaus ja virkavelvollisuuden rikkominen. Steniuksen mukaan epäiltyinä on kolme poliisimiestä, ja identiteettivarkaudesta epäillään yhtä poliisia. Epäily perustuu siihen, että mies on kertonut olevansa tapauksen tutkinnanjohtaja, vaikka varsinainen tutkinnanjohtaja ei ole ollut edes risteilyllä mukana.