Eläkeläinen Jone, 64, lähti Ukrainaan sotimaan – "Eihän tämä mikään kahden viikon eräretki ole"

Sota: Suomalaismajuri Jone värväytyy Ukrainan armeijaan. Värvätyt voivat olla Suomessakin hengenvaarassa.

Eläkkeellä oleva 64-vuotias majuri Jone lensi sunnuntaina Helsinki–Vantaalta Puolaan. Puolasta matka jatkuu Ukrainaan ja Lvivin kaupungin värväyspisteeseen. Mies aikoo sotia Ukrainan muukalaislegioonassa.

Oman turvallisuutensa vuoksi Jone esiintyy jutussa kutsumanimellään. Ammattisotilas sanoo, että venäläinen tiedustelu voi antaa tappamiskäskyn Suomessakin, jos se saa selville värvätyn henkilöllisyyden.

– Venäjän agenteilla on keinoja eliminoida ihmisiä ulkomaillakin, esimerkiksi käyttämällä tappavia myrkkyjä. Olen kertonut etulinjaan lähtemisestä vain perheelleni ja muutamalle luottoystävälleni. Kaipaan rintamalla vaimoani ja 8-viikkoista lapinporokoiraani, kertoo Jone.

Sodan alkaessa Ukraina ilmoitti perustavansa vapaaehtoisista koostuvan muukalaislegioonan. Jone päätti tarjota ammattisotilaan apua. Käytännön järjestelyistä on vastannut Ukrainan suurlähetystö.

– Lähden Ukrainan rintamalle taistelemaan Suomen ja Euroopan vapauden puolesta. Jos Ukraina onnistuu sodassa, se ehkäisee Venäjän hyökkäyshaluja muihin valtioihin.

Jonen sotilasrinkkaan on pakattu maastossa tarvittavat yöpymisvälineet, makuupussi, nukkuma-alusta, puukko, otsalamppu, tietokone ja kompassi. Aseistuksen, luotiliivit ja kypärän hän saa Ukrainasta.

Eihän tämä mikään kahden viikon eräretki ole.

Huippukuntoinen mies on ollut aikaisemmin Bosnian sodassa ja Lähi-idässä rauhanturvaajana. Hänet on koulutettu laskuvarjojääkäriksi ja taistelusukeltajaksi.

– Eihän tämä mikään kahden viikon eräretki ole, vaikka olen varautunut yöpymään taivasalla. Sota ei ole mitään ramboilemistakaan. Tiedän useita suomalaisia, jotka haluaisivat lähteä sotimaan Ukrainaan. Monien matka tyssää, kun he kuulevat, että Ukraina haluaa sitouttaa armeijaansa vuodeksi. Näin julmassa sodassa en ole aiemmin ollut.

”Sotahullut ja seikkailijat karsitaan" – Majuri-Jone, 64, pääsi perille Ukrainan värväyspisteeseen ja kertoo nyt, mikä hänen tehtävänsä on

Viime viikolla Jone kävi Tallinnassa. Alustavissa suunnitelmissa oli tarkoitus lyöttäytyä yhteen virolaisten vapaaehtoisten kanssa. Virolaisten suunnitelmissa oli niin paljon aukkoja, että majuri päätti matkustaa rintamalle yksin. Muukalaislegioonassa on Jonen mukaan paljon reserviläisiä, aliupseereita ja rivisotilaita.

– Oletan, että ammattiupseerina pääsen johtamaan joukkoja. Olen eläkkeellä, mutta olen koulutustoiminnan ansiosta ylläpitänyt sotilastaitojani. Rintamalla ratkaisee fyysinen ja henkinen kunto sekä horjumaton asenne. Hiihdin tänä talvena 1 500 kilometriä. Pysyn sodassa nuorempien vauhdissa.

Sotiminen Ukrainassa on laillista, kunhan ei syyllisty sotarikoksiin. Jone sanoo, että tyypillisiä sotarikoksia ovat sotavankien teloitukset ilman oikeudenkäyntiä ja raiskaukset valloitetuilla alueilla.

– Tehtyäni lähtöpäätöksen tunnen itseni rauhalliseksi ja tunnistan, että olen kutsumussotilas. En pelkää etulinjaa, jos taistelussa on merkitys kuten nyt. Kuulemani mukaan suomalaisia on ollut aiemmin myös separatistien puolella Itä-Ukrainassa. Heitä pidän maanpettureina.

Komentokielellä englannilla Jone pärjää hyvin, mutta venäjää hän ei osaa puhua.

– Minulle on upseerina opetettu kyrilliset aakkoset, joiden turvin pystyn lukemaan tienviitoista paikkakuntien nimiä. Venäjäksi osaan sanoa vangitsemistilanteessa ”kädet ylös”, ру́ки вве́рх!

Jone kertoo pitävänsä yhteyttä rintamalta Suomeen salaisen viestintäyhteyden välityksellä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut