Energian tuonnin päättyminen Venäjältä ei aiheuta Suomeen sähköpulaa, vakuuttaa Energiateollisuus ry tiedotteessaan.
Aalto-yliopiston tutkijaryhmä julkaisi eilen keskiviikkona riskianalyysin, jonka mukaan tilanne voisi johtaa Suomessa sähköpulaan, jos muut sähköä Suomelle tuovat maat käyttäisivätkin sähkön itse. Mallinnuksen mukaan pahimmillaan sähkön tuotanto ei kattaisi kulutusta 2 500 tuntina vuodessa.
Energiateollisuuden mukaan Venäjältä tuotiin viime vuonna reilut kymmenen prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä ja samaan aikaan Viroon vietiin melkein sama määrä, kun maa lopetti sähköntuonnin idästä.
Suomessa kulutetusta sähköstä noin viidennes on Energiateollisuuden mukaan tuotu ulkomailta viime vuosina. Erityisesti sähköä tuodaan Ruotsista ja vähemmässä määrin Norjasta sekä Venäjältä.
Olkiluoto 3:n käyttöönotto ja tuulivoiman lisääminen nostavat järjestön mukaan energiaomavaraisuutta merkittävästi. Sähköpulaa voisi Energiateollisuuden mukaan syntyä vain jos siirtoyhteydet ovat riittämättömät, ja yhteyksiä kehitetään jatkuvasti.
Eniten sähköä tuodaan Pohjois-Ruotsista, josta on riittämättömät siirtoyhteydet Etelä-Ruotsiin. Energiateollisuuden mukaan vaikka oletettaisiin, että yksittäiset valtiot alkaisivat omista toimitusvarmuussyistään rajoittaa energianvientiä naapurimaihin, Ruotsin tilanne ei paranisi, jos vienti Pohjois-Ruotsista Suomeen estettäisiin, sillä Ruotsi ei pystyisi kyseistä viemättä jäävää energiamäärää hyödyntämään omalla alueellaan.
Energiateollisuuden mukaan eurooppalaisissa demokratioissa ymmärretään, että Eurooppa on yhdessä vahvempi myös sähkön riittävyyden varmistamisessa kuin yksittäiset maat yksin.
– Meillä ei ole ajankohtaista huolta sähkön riittävyydestä, mutta energian hinta tulee olemaan hyvin vaihteleva lähitulevaisuudessa, Salomaa toteaa. Manner-Euroopan hintakriisi heijastuu siirtoyhteyksien myötä myös pohjoismaisille sähkömarkkinoille, vaikka energiakriisin myötä kallistuneiden fossiilisten polttoaineiden osuus pohjoismaisesta sähköntuotannosta on hyvin vähäinen. Tässä joudumme vähän maksamaan toisten synneistä, sanoo tiedotteessa Energiateollisuus ry:n sähkömarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.
Huonoimpien skenaarioiden toteutuminen edellyttäisi Energiateollisuuden mukaan käytännössä huomattavasti nykyistä vakavampaa ja myös Suomea ja Ruotsia suoraan koskevaa kriisitilannetta. Jos ulkomaankauppa olisi laajasti häiriintynyt, todennäköisesti myös kotimaisesta energiaintensiivisestä teollisuudesta osa keskeyttäisi toimintansa - muistakin kuin sähkön riittävyyssyistä. Tällöin kotimainen sähkön kysyntä tietenkin vähenisi olennaisesti.
– On tärkeää, että erilaisiin tilanteisiin varaudutaan ja mietitään ratkaisuja. Silti olisi toivottavaa, että skenaarioita laadittaessa huomioitaisiin laajemmin erilaisia kysyntään ja tarjontaan vaikuttavia tekijöitä, tiedotteessa sanotaan.