Kulttuuri: Itäkeskuksen uusi kesäteatteri aloittaa näytännöt jo kolmen kuukauden kuluttua. Katsojia tulevaan amfiteatteriin mahtuu satakunta.
Itä-Helsinkiin on perustettu upouusi kesäteatteri, joka aloittaa esityksensä kesäkuun puolivälissä. Kesäteatteri sijoittuu Jäätanssipolun päähän Itäkeskuksen peruskoulun viereiselle tyhjälle kentälle.
Kyseessä on Punavuoressa toimivan Teatteritalo Universumin hanke, jossa ovat mukana neljä jäsenteatteria: Aurinkoteatteri, Teater Mars, Sirius Teatern ja Teatteri Venus.
– Idea teatteritoiminnan aloittamisesta Itä-Helsingissä on ollut vireillä jo pitkään. Puhoksen ostoskeskukseen kaavailtiin aikanaan kulttuurikeskusta, mutta se kariutui, kertoo Universumin toiminnanjohtaja Jan Liesaho.
– Pari vuotta sitten sain idean, että jos toisimmekin alueelle kesäteatterin. Sen perustaminen on helpompaa ja edullisempaa. Työryhmän jäsenet asuvat valtaosin Itä-Helsingissä.
Tuleva paikka Itäkeskuksen peruskoulun vierestä löytyi monien ehdokkaiden joukosta.
– Kentälle rakennetaan tulevaksi kesäksi pop up -henkinen nouseva katsomo, johon mahtuu kerralla noin sata katsojaa. Katettua katsomoa ei kuitenkaan ole ajateltu, kertoo Universumin tuottaja Hanna Lehtinen.
Koulu suhtautuu kesäteatteriin innostuneesti.
Koulun ympäristön kaavoittaminen on kesken, mutta kaupunki saattaa kaavoittaa alueen puistoksi. Silloin myös kesäteatteristakin voi tulla pysyvä.
– Koulu on suhtautunut hankkeeseen hyvin innostuneesti ja olemme jo ideoineet 9-luokkalaisille teatterityöpajoja, Lehtinen mainitsee.
Kesäteatterissa nähdään tänä kesänä Universumin jäsenteattereiden yhteistuotanto Äiti ja Gorilla. Juha Mustanojan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä hirvittävä gorilla muuttaa perheen makuuhuoneeseen asumaan.
Ensi-ilta on vuorossa 14. kesäkuuta ja viimeinen esitys puolestaan 2. heinäkuuta.