Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Kelan uuden suosituksen mukaan opiskelijaravintoloiden ei täydy enää tarjota lihaa tai kalaa" – kasvis- tai vegaaniruokaan siirtymistä on harkittu Unicafella, päätöstä ei ole tehty

Helsingin yliopisto ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että yliopiston muun muassa konferenssivieraille järjestämillä vastaanotoilla sekä yliopiston juhlissa tarjotaan vain vegaanista ruokaa.

Vegaaniruoan tarjoaminen poistaa yliopiston twiitin mukaan suurimman osan uskonnollisista, eettisistä ja kulttuurisista ruoka-ainerajoitteista, ja samalla ruokahävikki sekä hiilijalanjälki pienenee.

Helsingin kaupunki päätti viime vuonna, että kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa ei enää tarjota liharuokia.

Espoon Otaniemessä on aloittanut kaksi kokonaan vegaanista opiskelijaravintolaa.

Helsingin Unicafe-ravintolat luopuivat naudanlihasta vuonna 2019, mutta kokonaan kasvis- saati vegaaniruokaan Unicafe-opiskelijaravintoloissa ei ole siirrytty.

Liiketoimintajohtaja Anne Immonen sanoo, että Unicafen ruokalistojen suunnittelua ohjaavat asiakkaiden toiveet ja Kelan ruokailusuositukset korkeakouluopiskelijoille.

– Kelan uuden suosituksen mukaan opiskelijaravintoloita ei enää velvoiteta tarjoamaan liha- tai kalavaihtoehtoja. Muutoksen myötä meilläkin on käyty keskustelua siitä, pitäisikö Unicafen siirtyä tarjoamaan vain kasvis- ja vegaaniruokaa. Vielä emme ole kuitenkaan tehneet päätöksiä asiasta, Immonen kertoo.

Sekä kasvis- että vegaaniruokaa on päivittäin tarjolla vaihtoehtoina.

– Opiskelijalounas maksaa 2,70 euroa, mutta annamme vegaanilounaasta 10 senttiä alennusta kannustaaksemme vastuullisuuteen. Vuonna 2021 noin puolet Unicafeissa myydyistä lounasaterioista oli kasvis- tai vegaaniruokaa, ja tavoitteenamme on nostaa osuutta kuluvan vuoden aikana, Immonen kuittaa.

Unicafe-ravintoloita pyörittää Ylva, joka on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama yritys.