Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stockmannin tavaratalo myytiin uudelle omistajalle – kaupan arvo 400 miljoonaa euroa

Työeläkevakuuttaja Keva on ostanut Stockmannin Helsingin tavaratalokiinteistön.

Kaupan arvo on 400 miljoonaa euroa, josta kaupan yhteydessä maksettava summa on noin 391 miljoonaa euroa, Stockmannin tiedotteessa sanotaan.

Stockmann jatkaa pitkäaikaisella sopimuksella vuokralaisena. Myös muiden vuokralaisten sopimukset jatkuvat pääosin nykyisellään, Kevan tiedotteessa kerrotaan.

– Olemme tyytyväisiä, että kiinteistölle löytyi vakaa ja luotettava kotimainen omistaja. Helsingin keskustan tavaratalo on ikoninen, ja sillä on erinomainen sijainti, mikä edesauttoi kiinteistön myyntiä, sanoo Stockmannin toimitusjohtaja Jari Latvanen tiedotteessa.

Keva arvioi, että tavaratalokiinteistöllä on "sijoituskohteena on hyvät tuotto- ja kehittämismahdollisuudet."

Stockmann arvioi kaupan toteutuvan viimeistään vuoden 2022 huhtikuun loppuun mennessä.

Stockmann kertoo, että myyntituloilla se maksaa takaisin saneerausvelkoja, joita on yhteensä noin 363 miljoonaa.

Helsingin keskustan tavaratalon suunnittelija on arkkitehti Sigurd Frosterus ja sen vuokrattava kokonaispinta-ala on noin 51 500 neliömetriä. Rakennus valmistui vuonna 1930 ja sitä on sen jälkeen laajennettu nykyiseen kokonaisuuteen.

Keva on Suomen suurin työeläkelaitos. Sen omistamia kiinteistöjä ovat muun muassa Gasellikorttelin kiinteistökokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa ja HTC Vega ja Santa Maria -rakennukset Helsingin Ruoholahdessa