Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koululaisten maksuton iltapäivätoiminta loppuu: 100e/kk yllätti perheenäidin – näin maksuihin voi hakea helpotuksia

Koululaisten iltapäivätoimintaan on ensi syksynä tulossa muutoksia, kun leikkipuistojentoimintaa siirtyy iltapäivätoiminnan osalta varhaiskasvatuksesta perusopetuslain alaiseksi.

Käytännössä yksi iso muutos on se, että osa leikkipuistoista tulee mukaan toimintaan, joka tulee olemaan aiempaa suunnitellumpaa ja toimimaan jatkumona koulupäivälle.

– Toiminta täytyy joka päivä olla suunniteltua, teemoja ja kuukausisuunnitelma. Toiminta on kiinteässä yhteistyössä koulun toimintaan, toteaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö Leena Palve-Kaunisto.

Jatkossa iltapäivätoiminnassa voidaan askarrella esimerkiksi koulun juhlissa käytettäviä koristeita tai lavasteita. Koulussa opetettuja asioita voidaan teemallisesti jatkaa iltapäivätoiminnassa.

– Uusi asia myös on, että perheiden ja koulun kanssa tehdään säännöllisempää yhteistyötä.

Toimipaikkoja tulee olemaan 230 eri puolilla kaupunkia. Toiminta tulee keskittymään pääasiassa koulujen tiloihin, mutta mukana on myös 26 leikkipuistoa. Kaikilta näiltä osin toiminta muuttuu maksulliseksi. Maksu on 100 euroa. Mikäli lapsi on ip:ssä viiteen asti, maksu on 120 euroa. Valinnanvapaus koskien välipalaa poistuu.

Muutos on herättänyt vanhemmissa myös huolta. Keskustelua on herättänyt paikkojen lakkauttaminen ja maksut. Helsingin Uutisiin yhteyttä ottanut äiti harmittelee muutosta.

– Maksuja on päätetty kaikessa hiljaisuudessa korottaa moninkertaisiksi. Ilman välipalaa maksua ei ole, mutta elokuusta lähtien maksu on 100 euroa/kk, äiti kirjoittaa.

Äidin mainitsema leikkipuistojen iltapäivätoiminta välipalalla maksaa tällä hetkellä 36,10 euroa kuukaudessa. Välipalallista palvelua tarjoaa 56 leikkipuistoa. Kahdeksassa leikkipuistossa toimii perusopetuksen iltapäiväryhmä. Niissä maksu on jo nyt 100 euroa kuukaudessa.

Palve-Kaunisto myöntää muutokset, mutta huomauttaa, että ensi syksynä maksurajat nousevat. Yhä useampi perhe tulee saamaan 50 prosentin alennuksen maksuihin tai niin sanotun nollamaksun eli ei maksua lainkaan.

– Viime vuonna nollamaksuluokassa oli noin 30 prosenttia perheistä. Tänä vuonna ehkä 40 prosenttia.

Ensi syksynä maksurajat muuttuvat. Yhä useampi perhe tulee Palve-Kauniston mukaan saamaan 50 prosentin alennuksen tai nollamaksun eli ei maksua lainkaan.

– Viime vuonna nollamaksuluokassa oli noin 30 prosenttia perheistä. Tänä vuonna ehkä 40 prosenttia.

Esimerkiksi jos perheessä on yhteensä kolme henkilöä, maksua ei peritä lainkaan, jos yhteiset bruttotulot ovat alle 3 758 euroa. Maksu puolittuu, mikäli perheen tulot jäävät alle 5 134 euron. Kaksihenkisessä perheessä tulorajat ovat 2 913 ja 4 289 euroa. Nelihenkisessä perheessä rajat ovat 4 267 ja 5 644 euroa.

Maksuhuojennusta voi hakea elokuusta lähtien ajantasaisilla tulotiedoilla. Hakemuksen liitteineen voi toimittaa verkon kautta sivulla https://www.hel.fi/iltapaivatoimintamaksut.

Ryhmäkokoja säädellään nyt ensimmäistä kertaa. Yhdellä aikuisella saa olla ryhmässä enintään 15 lasta. Aiemmin ryhmäkokoa ei ollut.

Myös paikkojen hakemiseen tulee muutos. Paikkoja haetaan erillisellä verkkolomakkeella. Aiemmin pelkkä ilmoittautuminen leikkipuistoissa riitti. Päätöksen paikan saamisesta tekee palvelupäällikkö eli Palve-Kaunisto. Perheet saavat tiedon asiasta ennen juhannusta.

– Käytännössä kaikki kriteerit täyttävät tulevat paikan saamaan.

Toiminta on tarkoitettu 1.–2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille. Ensi syksylle toimintaan odotetaan lähes 9 000 lasta.

Helsingin Uutiset kertoi Laurinniityn leikkipuiston ip-toiminnan jatkumisesta lopetuspäätöksen jälkeen. Osassa puistoista toiminta jatkuu vielä ensi lukuvuonna varhaiskasvatuslain mukaisena koululaisten toimintana.

Juttua muokattu 25.3. kello 9.20: Lisätty äidin kommentit ja palvelupäällikön vastaus. Otsikkoa muutettu.