Helsingin ja Pietarin väliä kulkeneen Allegro-junan liikennöinti päättyy ensi viikon maanantaista lähtien. VR tiedottaa, että keskeytys on voimassa toistaiseksi.
Tulevana sunnuntaina Helsingistä Pietariin ajetaan ainoastaan aamupäivän Allegro-vuoro. Iltapäivän juna perutaan. Sunnuntaina Pietarista Helsinkiin ajetaan molemmat aikataulunmukaiset vuorot.
– Tähän saakka olemme jatkaneet Allegron liikennöintiä viranomaisohjeiden mukaisesti. Tarkoituksena on ollut turvata suomalaisille pääsy Suomeen. Näiden viikkojen aikana henkilöt, jotka ovat halunneet lähteä Venäjältä, ovat ehtineet poistua maasta. Nyt Allegron liikennöintiä ei ole enää pakotteiden myötä valtion omistajaohjauksen ilmoituksen mukaan tarkoituksenmukaista jatkaa, joten keskeytämme liikenteen toistaiseksi, kertoo tiedotteessa VR:n matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola.
Tiedotteen mukaan VR:n asiakkaat voivat perua kuluitta Allegro-liput, jotka on ostettu nyt peruttaville junavuoroille.
Karelian Trains -niminen yhtiö omistaa Allegro-junat. Yhtiö on VR:n ja Venäjän valtion rautatieyhtiön RZD:n yhteisyritys. RZD on Yhdysvaltain Venäjää vastaan asettamien pakotteiden listalla.
Juttua muokattu 25.3. kello 9.54 kertomalla, että Allegron liikennöinti päättyy vasta maanantaista 28. maaliskuuta alkaen.