Muistatko "Mintun sekä Villen"? – tähtinäyttelijöiden show sai nokkelan nimensä 1980-luvun hitistä

Kulttuurikeskus Korjaamon kevätkausi on koronarajoitusten väistyttyä täynnä monipuolisia konsertteja ja esityksiä.

Esimerkiksi elokuvista ja televisiosta tutut teatterinäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat improvisaatioduettonsa Korjaamoon 6. huhtikuuta.

Esityksen nimi on Minttu sekä Ville, joka viittaa Jonna Tervomaan samannimiseen kappaleeseen. Tervomaa voitti kappaleellaan vuonna 1983 Syksyn sävel -laulukilpailun.

Kokoillan iloittelussa Mustakallio ja Virtanen keksivät yleisön antamista aiheista hetkessä erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia.

Näyttelijät esittävät illan kaikki hahmot ja biisit itseään säästämättä, ennalta suunnittelematta, käyttäen eri improvisaatiotekniikoita. Käsikirjoitusta ei siis ole, mutta Minttu sekä Ville toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.

Aiheet tehtäviin kysytään katsojilta, mutta aktiivista osallistumista ei vaadita. Mukana saa olla ja aiheita huikata lavalle.

Mintun sekä Villen seurana säestämässä toimii muusikko Samuli Laiho, joka tarjoilee esityshetkellä sävellettyjä lauluja eri tyylilajeissa sekä musiikkia eri puolilta maailmaa, eri kielillä ja sävellajeissa.

Korjaamon Vaunusalissa on 1. huhtikuuta tarjolla Minja Kosken neljännen albumin levynjulkistusilta. Kyseessä on cover-albumi, joka sisältää suomalaisia iskelmäklassikoita 1960-luvulta. Yhdeksän biisin kokonaisuus sisältää muun muassa Laila Kinnusen, Carolan, Ankin ja Tamara Lundin tunnetuksi tekemiä lauluja.

Samana iltana Korjaamolla esiintyy räppäri Stepa. Ilta vietetään Korjaamo 360° -lavalla, tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kokea musiikkia kirjaimellisesti uudesta näkökulmasta.

Esiintymislava on rakennettu keskelle salia ja äänentoisto on suunnattu niin, että yleisö pääsee seuraamaan keikkaa salin jokaiselta puolelta.

Ratikkalippu maksoi ennen puolet työläisen päiväpalkasta – tältä näyttää Töölön uusittu Ratikkamuseo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut