Sauna naisten naturistirannan viereen? – Sirkku Saarela ja yli tuhat muuta huolissaan: ”Rauha on mennyttä"

Ranta: Seurasaaren naturistirantaa koskevat suunnitelmat tuohduttavat. Kaupungin mukaan rannan rauhaa on mahdollista varjella.

Helsingin kaupunki on varaamassa paikan yleisösaunan rakentamiselle Seurasaaren naturistirannalle.

Rannalla voi uida tai viettää aikaa joko uima-asussa tai ilman. Naisille ja miehille on omat puolet.

Kaupallinen sauna sijoittuisi naisten puoleiselle alueelle, josta se veisi noin kolmanneksen. Rannan ja saunan väliin on suunniteltu aitaa.

Peppina on käynyt naturistirannalla yli 18 vuotta – kauhistui kaupungin "outoa" suunnitelmaa: "Helsingissä ei ole kohta yhtään uimarantaa, jossa naisten ei tarvitsisi kokea häirintää"

Kaupungin johtava tonttiasiamies Elina Kuikanmäki tarkentaa, että varauksen saaneelle yritykselle KF Restaurantsille on myönnetty oikeus suunnitella hanketta alueelle.

– Hanke tulee suunnitella yhteistyössä kaupungin ja nykyistä uimalaa hallinnoivan yhdistyksen kanssa, hän sanoo.

KF Restaurants ei halunnut kommentoida keskeneräistä asiaa toistaiseksi, mutta välitti kaupungin kautta tiedon, että saunaan olisi tulossa noin 40 asiakaspaikkaa.

Seurasaaren uimarien jäsen Sirkku Saarela on huolissaan rauhan järkkymisestä. Seura hallinnoi rantaa kesäkauden ulkopuolella. Kesäisin rannasta vastaa kaupunki.

– Naisten rauha on mennyt saunan myötä. Uimala ikään kuin lakkaa olemasta. Naturistiranta se ei enää naisille ole, Saarela sanoo.

Saunaa on vastustettu adressilla, joka on kerännyt yli tuhat allekirjoitusta. Hanketta vastustanut aloite ei saanut maaliskuussa riittävästi kannatusta kaupunkiympäristölautakunnassa.

Kaupunki näkee, että rauhaa on mahdollista varjella. Kaupunki on linjannut, että uimalan ja saunan alueet tulee erotella toisistaan aidalla.

– Aita takaa vähintään yhtä suuren intimiteetin suojan kuin uimalan nykyinenkin keskirakenne miesten ja naisten puolten välillä, Kuikanmäki sanoo.

Saarelan mukaan naisten naturistirannalle tärkeä luonnon- ja mielenrauha olisi aidasta huolimatta mennyttä.

Kaupunki perustelee hanketta saunojen kysynnän kasvulla.

Kaupunki järjesti viime kesällä avoimen haun koskien kolmea saunapaikkaa. Yrittäjä löytyi Seurasaaren lisäksi Hietaniemeen. Tarvossa hanke ei edennyt.

– Paikat valikoituivat saunapaikkahakuun, sillä niissä oli jo valmiiksi kaavoitettu saunapaikka. Myös uusia mahdollisia saunapaikkoja kartoitetaan parhaillaan, mutta ne vaativat kaavamuutoksia, Kuikanmäki avaa.

Seurasaaren uimarien mielestä kaavoitus on kestämätön peruste. Kaavoja voi aina muuttaa.

– Emme sinällään vastusta saunaa Seurasaareen, mutta se pitäisi rakentaa eri paikkaan, Saarela sanoo.

Kaupunki kertoo selvittäneensä asiaa. Kaavoitus ei mahdollista saunaa muualle.

– Asemakaavaa laadittaessa on haluttu keskittää uimala- ja saunatoimintoja yhteen paikkaan ja rauhoittaa muut alueet, Kuikanmäki toteaa.

Saarela muistuttaa, että alue on kulttuurihistoriallisesti tärkeä. Uimala perustettiin jo vuonna 1906. Perimätiedon mukaan esimerkiksi kenraali Mannerheimilla on ollut rannalla oma uimakoppi.

– On surullista että kaikki alistetaan nykyään kaupallisuudelle eikä historialle anneta mitään arvoa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut