Muodostelmaluistelu: Kruunaako Kanadan MM-kisat helsinkiläisten kullalla kirjaillun kauden?
Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettes-joukkueessa luisteleva, kevään abiturientti, Lumi Hetta teki viimeisen yo-kokeensa psykologiasta viime viikolla. Kokeen jälkeen hän pakkasi laukkunsa yhdelle elämänsä ikimuistoisimmista matkoista.
Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity osallistuu toisena suomalaisena joukkueena Kanadan MM-kisoihin.
Maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Hamiltonissa 7.-9. huhtikuuta.
– Ihanaa, vaikka motivaatio on välillä ollut koetuksella - kun ei tiedä milloin kisataan ja milloin ei kisata, Hetta summaa tätäkin kautta.
Muodostelmaluistelun MM-kisat on peruttu kahtena vuotena peräjälkeen. Ensin Yhdysvalloista ja viime keväänä Europan kilpailuakaan ei järjestetty.
Hetta nousi HTK:n seniorijoukkueeseen juuri kaksi vuotta sitten keväällä. Häneltä on jäänyt yhdet MM-kisat väliin Euroopassa.
Tänä vuonna muodostelmaluistelijat ovat saaneet kilpailla, vaikka kauden alla olikin jännitystä ilmassa pandemiaan liittyen. Epävakaaseen tilanteeseen oli jo ennätetty tottua.
– Onhan se upeaa, kun vihdoin päästään arvokisoihin edustamaan Suomea. Syksyllä kaikki oli vielä auki.
Helsinki Rockettes voitti kauden kuudesta kisasta neljä ja otti kaksi kakkossijaa.
– Edustuspaikka Kanadaan varmistui lähes täydellisellä esityksellä maaliskuun alussa Suomen mestaruuskilpailuissa, Hetta kertaa.
Venäläiset muodostelmaluistelijat ovat viime vuosina hallinneet MM-kilpailuja. Viimeisestä neljästä kilpailusta venäläiset ovat voittaneet kolmesti mestaruuden.
Helsinkiläinen Marigold IceUnity voitti 2018, Rockettes on viimeksi nähty korkeimmalla palkintosijalla 2011 Helsingissä.
Viimeisimmät MM-kisat järjestettiin Helsingissä 2019. Silloin Marigold IceUnity oli hopealla ja Helsinki Rockettes otti pronssia.
Tänä keväänä venäläiset luistelijat eivät osallistu MM-kisoihin Ukrainan sodan takia. Venäläiset urheilijat on systemaattisesti jätetty pois kansainvälisestä kilpaurheilusta.
Rockettes lähtee selvänä ennakkosuosikkina Kanadaan.
– Meillä on tänä kautena ollut tosi hyvät ohjelmat ja hienot teemat lyhyt- ja vapaaohjelmissa. Olisimme varmasti taistelleet tilanteessa kuin tilanteessa mestaruudesta.
Lyhytohjelma on Femme Fatale, jossa luistelijat esittävät kohtalokasta viettelijätärtä. Vapaaohjelmassa ”Digitaalinen kaksonen” esitetään vauhdikkaasti ajankohtaisen ajatusleikin avulla digitalisoitumisen vallankaappausta.
Muodostelmaluistelu on siitä erikoinen laji, että urheilija maksaa lähes kaiken itse. Harjoituksia on viisi kertaa viikossa, usein vielä kahdesti päivässä.
MM-kisamatkan budjetista leijonanosan maksaa urheilija itse, kuten koko kauden muistakin kuluista.
– Jokin pieni osa tulee lajiliitolta, muuten maksamme kaikki kulut itse. Jokainen luistelija on silti erittäin motivoitunut ja MM-kulta kiinnosta aina, Hetta todistaa.