Helsingin kaupungin omistuksessa on jonkin verran tyhjiä asuntoja, niihin voisi majoittaa pakolaisia jo keväällä – "Osa kieltäytyy asuntotarjouksesta"

Asuminen: Helsingin työsuhdeasuntojen tyhjänäolon syitä ovat esimerkiksi remontit ja niihin liittyvät odotusajat.

Helsingin kaupungin omistuksessa on jonkin verran tyhjillään olevia asuntoja. Ne ovat lähinnä kaupungin omistamia työsuhdeasuntoja. Lisäksi Helsingin seudulla on keväisin tyhjillään esimerkiksi Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin asuntoja.

Kaupungin työsuhdeasuntoja on jonkin verran vapaana, kertoo Helsingin asukas- ja yrityspalvelupäällikkö Mirka Saarholma.

"Olisi fiksumpaa, että perheet pääsisivät mahdollisimman kodinomaisiin oloihin" – Apulaispormestari Sazonovin mukaan Helsinki haluaa enemmän vastuuta Ukrainan pakolaisista

Tarkkoja lukuja ei ole tiedossa. Yhteensä työsuhdeasuntoja on 2 200.

– Tyhjänäolon syitä ovat remontit, niihin liittyvät odotusajat sekä asukkaiden vaihtuvuudesta johtuvat syyt, Saarholma sanoo.

Asuntotarjouksista myös kieltäydytään. Tällöin syynä on esimerkiksi sijaintiin, pohjaratkaisuun ja kuntoon liittyvät syyt.

– Osa kieltäytyy, jos on saanut asunnon muualta tai kokee hinta–laatu-suhteen huonoksi.

Voisiko tyhjillään olevia työsuhdeasuntoja hyödyntää paremmin esimerkiksi asunnottomuuden torjunnassa?

– Kaupunki tekee aktiivista työtä asunnottomuuden torjumisessa, niin oman asuntokantansa avulla kuin yhteistyötahojenkin kanssa, Saarholma vastaa.

Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja ei ole juurikaan tyhjillään, kertoo Hekan asiakkuusjohtaja Riitta Pulkka. Korkeintaan yksittäisiä asuntoja voi olla tyhjinä.

Hekan vuokra-asuntoihin on jatkuvasti sisällä noin 20 000 ihmisen hakemukset. Heka ei päätä asukkaista itse, vaan asukasvalinnan tekee kaupunki. Kriteereitä ovat muun muassa asunnon tarve ja tulotaso.

– Meillä ei ole mitään vapaita asuntoja kovinkaan paljoa, Pulkka kertoo.

Oleksandr, 38, auttaa ukrainalaisia löytämään töitä – tilanteeseen liittyy epätietoisuutta: "Monet yhteydenotoista ovat sotaa paenneilta äideiltä"

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasilla tyhjiä asuntoja on etenkin keväällä.

– Vapaina ovat lähinnä yksittäiset soluhuoneet, noin 300 kappaletta. Yksiöitä ei ole vapaana, mutta yksittäisiä perheasuntoja saattaa olla, sanoo Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio.

Tilanne vaihtelee Tarhion mukaan kuitenkin kuukausittain. Syksyllä tilanne on täysin erilainen, kun kaupunkiin tulee uusia opiskelijoita.

– Asuntojemme käyttöaste vaihtelee kuukausittain. Opiskelijoiden asumisaika on keskimäärin noin puolitoista vuotta. Elämme keskellä hektistä nuorten maailmaa.

"Moni pakolaisäiti hymyilee täällä ensimmäistä kertaa" – Vallilaan perustettiin turvasatama, jossa käy päivittän jopa 150 ukrainalaista: tällaista apua tarvitaan nyt kipeästi

Tarhio kertoo, ettei Hoas voi käytännössä majoittaa kuin opiskelijoita ilman erillislupaa ja silloinkin vain tilapäisesti. Taustalla on lainsäädäntö.

Asia on noussut keskusteluun Ukrainan sodan myötä. Helsinki toivoo, että valtio antaa kaupungeille ja kunnille vastuuta vastaanottopalveluiden järjestämisestä.

Kaupunki on kartoittanut, että sen omistamiin asuntoihin voisi jo keväällä majoittaa sotaa paenneita henkilöitä.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara on myös linjannut, että ara-vuokra-asuntoja on mahdollista tarjota hätämajoituksena tai pidempiaikaisesti sotaa pakeneville.

Kaikki haastatellut tahot suhtautuvat myönteisesti asuntojen tarjoamiseen ukrainalaisille pakolaisille.

Pekka Riihimäki haki naisia ja lapsia turvaan Ukrainan rajalta – kohtasi Suomessa arvostelua: "Koko matkalla en nähnyt yhtään SPR:n tai Unicefin kylttiä"

Helsingin apulaispormestari Daniel Sazonov (kok.) arvioi, että esimerkiksi Hekan asuntoihin sotaa paenneita ukrainalaisia ei ohjattaisi normaalin asukasvalinnan puitteissa. Kyse on poikkeavasta tilanteesta.

Jos kaupungin asuntoja päätetään ohjata ukrainalaisille suojelua hakeneille henkilöille, heitä priorisoidaan järjestelmässä eri tavalla. Tavanomainen asukasvalinta ei tähän Sazonovin mukaan sovellu.

– Tätä voi peilata siihen, että asunnottomuus on muutenkin kriteerien kärjessä. Jos sotaa pakenee, niin silloin ei tietenkään ole asuntoa.

Tallink vuokraa Isabelle-aluksen Ukrainan pakolaisten majoituskäyttöön – Riika-Tukholma-reittiä ei avata vuonna 2022

Ensimmäiset sotaa paenneet lapset ovat aloittaneet opiskelun Helsingin kouluissa - "Tarvittaessa voimme perustaa uusia ryhmiä"

Ukrainan pakolaisten tulo Suomeen hiipunut – Noin 25000 jo saapunut

Munkkiniemessä kerätty apua Ukrainan eläimille – "Olemme saaneet 300 kiloa kuivaruokaa"

Helsingissä haetaan aiempaa enemmän aselupia – näistä syistä osa hakemuksista hylätään

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut