Hyvät uutiset ensin: poliisi arvioi, että liikenne on Suomessa turvallisempaa kuin koskaan.
Sitten huonot: Suomessa ei välttämättä tavoiteta EU:n nollavisiota, jonka välitavoitteena on puolittaa tieliikenteessä kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrä vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Keskeinen tavoite nollavisiossa on se, että liikennekuolemat tulisi saada nollaan vuoteen 2050 mennessä.
Poliisin tietoanalyytikko Mika Sutela huomauttaa, että vaikka liikenneturvallisuuden kehittäminen on ollut suotuisaa, hyvän olon tunteeseen ei voida tuudittautua.
– Nuoria liikennerikoksista epäiltyjä on tullut poliisin tietoon yhä enemmän ja näin tapahtunee myös vastaisuudessa, mikäli vireillä oleva ajokorttilakia koskeva muutosehdotus hyväksytään ja B-ajokortin ikäraja lasketaan, Sutela toteaa Poliisin tiedotteessa.
– Esimerkiksi elämänhallinnan ja terveyden ongelmat tai persoonallisuuden piirteet heijastuvat myös liikenteeseen. Syrjäytyminen näkyy myös liikenteessä ajoterveyteen liittyvinä ilmiöinä.
Sutelan mukaan myös alkoholi, huumeet ja päihtymistarkoituksessa käytetyt lääkkeet ovat suuria riskitekijöitä paitsi kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa myös muuten liikenteessä.