Helsinkiin ehdotetaan yökaupunginosaa tai -kortteleita, jonne voisi keskittyä keikkapaikkoja ja yökerhoja, kun niiden elintila muualla kaupungissa on joutunut ahtaammalle.
Yöunistaan tarkat kaupunkilaiset ovat jättäneet Helsingin ympäristöpalveluihin jopa yli 400 valitusta vuodessa konserttimetelistä.
Vastikään päättäjät linjasivat tapahtumien päättymisaikoja ensi kesänä.
Rajoitukset esimerkiksi melun suhteen olisivat yökortteleissa vapaampia.
Kaupungin virkamiehet suhtautuvat ehdotukseen alustavasti myönteisesti. Vihreän valtuustoryhmän aloite oli maanantaina kaupunginhallituksen käsittelyssä, jossa se jäi vielä pöydälle.
Vihreiden Mari Holopaisen mukaan yökaupunginosa voisi sijoittua esimerkiksi Vallilan teollisuusalueelle. Tosin alueen vanhoihin tehdaskiinteistöihin on haluttu myös asuntoja.
Lausuntoehdotuksen mukaan esimerkiksi Konalan teollisuusalueella on tyhjää tilaa, mutta se on jo kaukana keskustasta ja julkiset liikenneyhteydet eivät teollisuusalueille yleensä ole hyvät iltaöisin.
Ydinkeskustassa puolestaan ei ole niin paljon tyhjää tilaa kuin on väitetty, eikä kaupunki voi vaikuttaa toimintojen sijoittumiseen yksityisomisteisissa kiinteistöissä.