Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronaepidemiassa tällä viikolla parempi tilanne – Tehohoidon tarve voi kääntyä vielä nousuun, sanoo STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen

Koronavirusepidemia ei vieläkään osoita laantumisen merkkejä Suomessa, mutta tällä viikolla tilanne on ollut hieman parempi. Erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa hoidettavien potilaiden määrä on ollut korkealla tasolla vuodenvaihteesta asti.

– Tällä viikolla tilanne näyttäisi kuitenkin vähän paremmalta kuin kahden edellisen viikon ajalta. Tilanne on yhä haastava, koska tartuntoja ja kuolemantapauksia on paljon, selvittää osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Hän sanoo STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaisuudessa, että vielä ei voida sanoa, onko hieman parempi koronatilanne vain notkahdus. Epidemia saattaa jatkua vielä keväänkin, Puumalainen pohtii.

– Tehohoidon tarve voi vielä kääntyä nousuun. Eilen teho-osastoilla oli hoidettava 42 potilasta. Heistä noin neljännes oli hoidossa ensisijaisesti muun syyn kuin koronan vuoksi. Viime sunnuntaina potilaita oli 44.

Eilen perusterveydenhuollossa oli yhteensä 591 koronapotilasta. Heistä noin kolmannes oli hoidossa ensisijaisesti muusta syystä.

Erikoissairaanhoidossa oli eilen 331 potilasta, kun viime sunnuntaina määrä oli 425. Puumalaisen mukaan valtakunnallisella tasolla erikoissairaanhoidon uusien potilaiden määrä on pysytellyt korkeahkolla tasolla.

Puumalainen kertoo, että jätevesiseurannan mukaan viruksen määrä on edelleen korkealla tasolla. Hän kuitenkin muistuttaa, että koronan oireisesti sairastanut erittää virusta vielä viikon tai jopa parin viikon verran. Siinä mielessä jätevesiseurannan tulokset eivät suoraan anna oikeaa kuvaa sen hetken tautitilanteesta.

Suomessa 18 vuotta täyttäneistä yli 87 prosenttia on saanut vähintään kaksi koronarokoteannosta. Kolme annosta on saanut 63 prosenttia. 60 vuotta täyttäneistä 85 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta.

Yli 80-vuotiaista kolme rokoteannosta saaneista 18 prosenttia on saanut myös neljännen annoksen.