Näin lakko vaikuttaisi Helsingin päiväkoteihin ja kouluihin – Talentian mukaan kaupunki on yrittänyt painostaa työntekijöitä: "Muistutamme, että tällaiset tiedustelut eivät ole sallittuja"

Työtaistelut: Pääsiäisen jälleen alkava lakko vaikuttaisi Helsingissä laajasti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla.

Helsingin kaupunki rikkoo varhaiskasvatuksen työntekijöiden perusoikeuksia lakkoilla, kertoo Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.

Talentian mukaan se on saanut Helsingin kaupungilla työskenteleviltä jäseniltään runsaasti viestejä siitä, että Helsingin kaupunki on yrittänyt painostaa työntekijöitä, jotta nämä eivät uskaltaisi jäädä lakkoon.

Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksessa työskentelevien Talentian jäsenten osalta lakko alkaa 19. huhtikuuta, mikäli kunta-alalle ei saada neuvottelutulosta sitä ennen. Toteutuessaan lakot muun muassa sulkisivat päiväkoteja.

Kaupunki on tiedotteen mukaan esimerkiksi kerännyt nimilistoja lakkoon osallistuvista Talentian jäsenistä tai kysynyt työntekijöiltä, ovatko nämä tulossa töihin lakkouhan alla olevina päivinä.

– Työnantaja on korostanut, että se ei kysy, kuka jää lakkoon. Sen sijaan he kysyvät, kuka tulee töihin. Muistutamme, että tällaiset kiertokautta tehdyt tiedustelut eivät ole sallittuja. Lakko on laillinen toimenpide. Työnantaja ei saa kohdistaa lakkoon osallistuviin painostusta eikä kysyä millään tavalla väännellen tai käännellen, onko työntekijä osallistumassa lakkoon tai kuuluuko hän ammattijärjestöön. Tämä tulkitaan lakon murtamiseksi. Työnantaja ei voi myöskään kieltää osallistumasta lakkoon tai rajata vastuuhenkilöitä etukäteen työtaistelun ulkopuolelle, Talentian työsuhdeasioiden päällikkö Konstantin Laakkonen sanoo tiedotteessa.

Työehtosopimusneuvottelut keskeytyivät tuloksettomina työnantajan ilmoituksesta 28. helmikuuta.

Talentian jäseniä neuvotteluissa edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on jättänyt lakkovaroitukset Tampereelle ja Kuopioon 12.–13.4.2022 sekä Helsinkiin, Vantaalle, Espooseen ja Kauniaisiin 19.–25.4.2022. Juuri nyt lakkoillaan Rovaniemellä, Jyväskylässä, Turussa ja Oulussa.

JUKO on jo nostanut kuntatyönantajien toiminnasta kanteen työtuomioistuimeen ja tehnyt tutkintapyynnöt poliisille tähän mennessä neljässä kaupungissa: Helsingissä, Rovaniemellä, Turussa ja Vantaalla.

Helsingin kaupunki kertoi torstaina, että se varautuu kunta-alalla mahdollisesti 19. huhtikuuta alkavan lakon vaikutuksiin. Työntekijäjärjestöjen JUKOn, JHL:n ja Jytyn lakko vaikuttaisi erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen mutta myös sosiaali- ja terveystoimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin.

Toteutuessaan lakolla olisi merkittävät vaikutukset kaikilla oppiasteilla: varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukioiden, ammatillisen koulutuksen sekä työväenopistojen toiminnan järjestämiseen Helsingissä.

Lakon vaikutuksista tehdään parhaillaan selvitystä ja varautumissuunnitelmaa toiminnan järjestämiseksi. Varhaiskasvatuksessa kartoitetaan perheiden varhaiskasvatuksen tarpeita mahdollisena lakkoajankohtana.

Myös opetuksen mahdolliseen keskeyttämiseen joudutaan varautumaan. Oppilaille, opiskelijoille ja huoltajille tiedotetaan lakkotilanteen etenemisestä. Mikäli lakko peruuntuu, toiminta jatkuu normaalisti. 

Koulujen ja päiväkotien ruokailuun ja tilojen siivoamiseen lakolla saattaa olla vaikutuksia ruokapalveluhenkilöstön ja päiväkotien puhtauspalveluhenkilöstön lakon takia.

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon päivystys sekä kiirevastaanotot on rajattu lakon ulkopuolelle eli nämä palvelut toimivat normaalisti myös mahdollisen lakon aikana. Lakon piirissä ovat myös kulttuuripalvelut (esim. museot), kirjastopalvelut, liikuntapalvelut ja nuorisopalvelut.

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut