Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaan sellimurhan 20-vuotiaaseen uhriin kohdistettiin raakaa väkivaltaa jopa kahden päivän ajan – "Uhrin rikollisella taustalla on yhteys teon motiiviin"

Henkirikos: Poliisi epäilee matkasellissä tapahtuneesta murhasta 19- ja 23-vuotiaita miehiä.

Itä-Uudenmaan poliisi on saamassa valmiiksi Vantaan vankilassa tapahtuneen epäillyn henkirikoksen esitutkinnan.

Noin 20-vuotias uhri löydettiin kuolleena Vantaan vankilan matkasellistä torstaiaamuna 27. tammikuuta.

Poliisi kertoo, on tutkinut tapausta murhana.

– Epäilemme, että 19-vuotias ja 23-vuotias mies murhasivat samassa sellissä olleen miehen suunnitelmallisesti raakaa ja julmaa väkivaltaa käyttäen, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tero Tyynelä tiedotteessa.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että uhriin oli kohdistettu väkivaltaa jopa kahden päivän ajan. Väkivalta alkoi jo tiistaina 25. tammikuuta lievempinä tekoina ja yltyi lopulta erittäin raa’aksi ja julmaksi, Tyynelä selvittää.

Lue lisää: Poliisi tutkii: Vanki menehtyi Vantaan vankilassa – samassa tilassa viisi muutakin vankia

Väkivalta oli brutaalia, ja siinä käytettiin erilaisia välineitä. Uhri tukehdutettiin pitkäkestoisen väkivallan lopuksi muovipussilla. Poliisin mukaan teko oli suunnitelmallinen.

Poliisin mukaan uhri olisi voinut ilmoittaa kokemastaan väkivallasta vankilan henkilökunnalle ruokailujen tai ulkoilun aikana. Syytä uhrin vaikenemiseen tuskin saadaan koskaan tietää.

– Kysymys, miksi uhri ei ilmoittanut vartijoille kohtaamastaan väkivallasta, on jäänyt omaankin mieleen, Tyynelä sanoo.

Samassa matkasellissä oli uhrin lisäksi viisi miestä, jotka kaikki vangittiin esitutkinnan alkuvaiheessa henkirikoksesta epäiltyinä.

Lopulta poliisi ja syyttäjä epäilivät murhasta vain kahta.

– Kolme muuta sellissä ollutta miestä ovat tapauksessa todistajan asemassa. He ovat tienneet väkivallasta ja joutuneet näkemään sitä, mutta eivät mahdollisesti ole uskaltaneet kertoa väkivallasta vankilan henkilökunnalle. He olivat jossain määrin pyrkineet auttamaan uhria, mutta kokonaisarvion mukaan heillä ei käytännössä ollut mahdollisuutta puuttua tilanteeseen, Tyynelä kertoo.

– Esitutkinnassa on selvinnyt myös, että uhrin rikollisella taustalla on yhteys teon motiiviin, Tyynelä summaa.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että uhri oli tuomittu seksuaalirikoksista.

Lue lisää: IS: Vantaan vankilassa surmattu vanki oli tuomittu seksuaalirikoksista

Uhriin kohdistunut väkivalta oli jäänyt vankilan henkilökunnalta huomaamatta.

Poliisi tekee selvityksen Vantaan vankilan osalta.

Selvityksessä käydään läpi vankeinhoitoon liittyvät lait, määräykset ja ohjeet varsinkin vankien käsittelystä matkaselliosastolla.

Tarkastelun alla ovat myös mahdolliset Vantaan vankilan henkilöstölleen antamat ohjeet toimista matkaselliosastolla.

Selvityksen perusteella arvioidaan henkilökunnan tapahtumaan liittyvä toiminta ja se, onko viranomaisia syytä epäillä rikoksesta.