Taide: Amos Rex tekee huiman sukelluksen maan onkaloihin.
Amos Rexin kevään on käynnistänyt laaja kansainvälinen ryhmänäyttely Maanala. Näyttely tutkii neljän eri teeman kautta sitä, miten taiteilijat ovat läpi vuosisatojen kuvanneet maailmoja jalkojemme alla.
Näyttelyssä on esillä kaikkiaan yli 100 teosta 62 taiteilijalta. Teokset vievät katsojansa maankamaran luoliin ja onkaloihin, mytologisiin kuoleman valtakuntiin, kirjallisuuden kaninkoloihin ja jalkojen alla olevan maan hyödyntämisen jälkiin.
Nykytaide ja historialliset teokset piirtävät monipuolisen ja monipolvisen kuvan maanalaisista todellisuuksista.
Näyttelyssä on mukana maalauksia, veistoksia, valokuvataidetta, installaatioita ja videotaidetta. Näyttelyn vanhin teos on 1600-luvulta ja uusimmat taas valmistuivat juuri tätä näyttelyä varten.
Romantiikan ajan taiteilijoita on vedonnut tulivuorien ja luolien veistoksellinen muoto ja majesteettinen läsnäolo, kun taas nykytaiteilijat ovat kiinnostuneet ihmisten vaikutuksesta maanalaiseen sekä sen hyödyntämisestä johtuvista seurauksista.
Maanalan aikana yleisö voi osallistua näyttelyn aiheista ammentaville teemaopastuksille, ja kesäkuussa Amos Rex tarjoaa lastenvaunujen kanssa liikkuville omia opastuksia.
Museon taidepajatila Studio Rex muuttuu luolaksi, jossa kaikkia kävijöitä kutsutaan yhteen pohtimaan miten näyttelyn tarina voisi jatkua.
Maanala on esillä 21. elokuuta saakka.