Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Palloliiton Ari Lahti: Qatarin MM-kisat junaili pieni piiri, vain tästä syystä ne voitaisiin perua

Jalkapallo: Vain toimittajan murhan kaltainen rikos voisi perua Qatarin MM-kisat, sanoo Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti tunnetaan kulttuurin ja jalkapallon mesenaattina. Hän on upottanut miljoonia muun muassa omistamaansa Kuopion Palloseuraan. Miehen ”monikulttuurisesta” taustasta kertoo se, että Lahden isä ei ollut palloilumiehiä vaan SM-tason painija.

Puheenjohtajan mielestä urheilun ja kulttuurin tukirahojen jaossa pitäisi lopettaa vastakkainasettelu. Raha-avustuksia tulisi jakaa kansanterveydellisten hyötyjen ja eettisten arvojen mukaan. Lahti mainostaa, että UEFAn teettämän SROI-tutkimuksen mukaan jalkapallon vaikuttavuus terveys- ja sosiaalikulujen säästöinä ja talousvaikutuksina on Suomessa laskettu 1,25 miljardin euron arvoiseksi.

– Miesten ja naisten jalkapalloliigoihin kannattaa satsata. Huippu-urheilu kasvattaa kansanterveydellisiä hyötyjä. Suomessa on 140 000 lisenssipelaajaa, joista 25 prosenttia on tyttöjä. Italiassa tyttöpelaajia on vain 2 prosenttia. Esikuvat ratkaisevat nuorten liikkumisen. Esimerkiksi Norjan huippuhiihtäjien ansiosta koko kansa hiihtää, todistelee Lahti.

Jalkapallon etiikassa on kuitenkin myös tekopyhyyttä. Haastattelun jälkeisenä päivänä Lahti lentää pahamaineeseen Qatariin, jossa siirtotyöläisten on kerrottu olevan heikossa asemassa. Qatarissa Lahti osallistuu jalkapalloliitto FIFAn konferenssiin ja maassa pidetään ensi joulukuussa kiistanalaiset MM-kisat.

HJK:n Riku Riskin kieltäytyminen Qatarin maajoukkueen leiriltä vuonna 2019 nousi kansainväliseksi puheenaiheeksi.

Qatarin ihmisoikeuksia on arvostellut myös Huuhkajien entinen kapteeni Tim Sparv. Onko Sparvissakin ripaus kaksinaismoralismia? Joukkueen kapteeni ei protestoinut Venäjän sotaretkistä Krimille ja Itä-Ukrainaan, kun Suomi pelasi kesäkuussa 2021 Pietarin EM-kisoissa.

Lahti puolustaa huuhkajaidolia.

– Jalkapalloväki on asennoitunut Venäjään samalla tavalla kuin koko Suomi. Meillä on 1300 kilomeriä yhteistä rajaa eivätkä suomalaiset halunneet ärsyttää naapurimaata. Venäjän hyökkäysosta Ukrainaan on jo sen luokan verilöyly, että myös jalkapallopiirit haluavat antaa tukensa Ukrainalle.

Qatar sai kisansa vuonna 2010, jolloin jalkapalloliitto FIFAaa ravisteli korruptiokohu ja kisat junaili pieni FIFAn sisäpiiri. Lahti sanoo, että jos Suomi olisi päässyt MM-kisoihin Qatariin, pelaajille olisi järjestetty ihmisoikeusjärjestö Amnestyn kanssa koulutusta ihmisoikeuskysymyksissä.

– Kisoista päättää nykyisin yli 200 maata demokraattisesti äänestämällä. Vuoden 2026 kisoja tavoitteli Marokko, mutta maata ei kelpuutettu kisaisännäksi naisten tasa-arvon puutteen vuoksi. Kisat myönnettiin Kanadalle, USA:lle ja Meksikolle. Spekulatiivisesti heitän, että korkeintaan joku Qatarin järjestämä toimittajan murha olisi sellainen yksittäinen teko, jolloin kisat voitaisiin tässä vaiheessa perua.

Lahti väittää, että Palloliitossa ei ole tabuja ja jalkapalloyhteisöä kannustetaan eettiseen toimintaan. Valmentajien käytökselle ja ronskille pukukoppikielellekin on asetettava rajat.

– Olen puhunut FIFAssa pohjoismaiden tasa-arvokäsityksistä, vaikka 211 maassa on edustajia hyvinkin autoritääristä maista. Olen itsekin järkyttynyt, kun eräässä lajissa valmentaja karjui suojatilleen, että ’tapa se vaikka, jos ei muuten pysähdy’.

Lahti ei suostu nimeämään lajeja, joissa on eettisesti kestämättömiä piirteitä. Puheenjohtaja jättää vanhempien ja rahoittajien arvioitavaksi, mitkä urheilulajit toteuttavat riittävästi kasvatusihanteita ja yhteiskuntavastuutaan.

Jutun sanamuotoa korjattu 18.4. Klo 14.30. Siirtotyöläisten on kerrottu olevan Qatarissa heikossa asemassa.